Ralph Krueger toivoo Euroopan menestyksen inspiroivan nuoria – ”10-12 vuodessa NHL:ään”
Kuva: Getty Images
Team Europen ennakoitiin ennen World Cupia olevan turnauksen heittopussi. Kahdeksasta Euroopan maan huippupelaajista koottu joukkue on yllättänyt kisojen aikana epäilijänsä kerta toisensa. jälkeen.
Sunnuntaina Team Europe nappasi finaalipaikan World Cupin ennakkosuosikkeihin kuuluneelta Ruotsilta. Joukkue ei kuitenkaan yllättänyt itseään turnauksessa.
– Kaikki luulivat, että kahdeksasta maasta koottu joukkue ei voisi toimia. Pelaajamme ovat kaikki NHL:stä. Meidän pelaajamme joutuivat taistelemaan tiensä joukkueeseen. He ovat kokeneita NHL-miehiä, joilta löytyy Stanley Cup -sormuksia, Euroopan päävalmentaja Ralph Krueger perusteli lehdistölle.
Euroopan pelaajat tulevat maista, jotka taistelevat arvokisoissa yleensä putoamista vastaan. Mahdollisuus voittaa jotain on ollut vain heille kaukainen haave.
Team Europessa nämä pelaajat saavat sauman voittaa maajoukkuetasolla.
– Näiden maiden pelaajat ovat saaneet mahdollisuuden pärjätä ja olla kilpailullisia eliittitason turnauksessa. He ovat taistelleet ikuisesti MM-kisoissa putoamista vastaan ja olympialaisiin pääsystä. Voitosta kilpailemisen on saanut unohtaa, Krueger selitti.
Inspiraatio nuorille
Krueger toivoo Euroopan saavutusten auttavan myös pienempien maiden nuoria seuraamaan unelmaansa. – Toivomme, että kaksi nuorta näistä maista saa inspriraation saavutuksistamme ja kasvaa 10-12 vuodessa loistavaksi NHL-pelaajiksi. Jos se tapahtuu, voin eläkkeellä vanhana sanoa tämän turnauksen tehneen sen. Leijonat.com/Otto Palojärvi, TorontoLUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Kaapo Kakko: karu uutinen
- Pasi Nurminen: yllätyspaluu Liigaan!
- IL: Liigassa jytisee – tämä sarjamalli menossa läpi!
- No nyt! Jokerien ex-supertähdeltä todellinen yllätysratkaisu – siirtyy alasarjaan
- Kultaleijona Valtteri Kemiläinen: ensi kauden seura selvillä
- Leijonien luottopuolustaja heivattiin katsomoon NHL:ssä
- Lähde: Kalle Kossilan ensi kauden joukkue selvisi!
- Tapparalta viiltävä kuitti toiselle Liiga-seuralle: ”Kiitos, että osallistuitte markkinointiin”
- Ismo Lehkonen: Nämä Leijonien EHT-pelaajat tyrkyllä olympiajoukkueeseen
- Tällaista sarjamallin muutosta Liiga ehdottaa – pelaajilta täystyrmäys: ”Emme voi hyväksyä”
- Toimittaja: Maalitykki lähtee Jokereista!
- IL: Timo Jutilan aitio suljetaan – latasi suorat sanat
- Lähtöpassit – Liiga-mestarin sopimus purettiin Ruotsissa!
- Näin paljon Raimo Helminen tienasi viime vuonna
- Liiga-supertähti tekee paluun!
- Linus Nyman palaa Liigaan – yllätysosoite!
- Hurjia summia! Näin paljon Vaasan Sportin ulkomaalaistähdet tienasivat
- Leevi Selänne: uusi joukkue!
- HS: Jere Karalahden tapauksesta uutta tietoa
- Tällaista sarjamallin muutosta Liiga ehdottaa – pelaajilta täystyrmäys: ”Emme voi hyväksyä”