Jere Karalahti huhuilee paluulla – ykkösvaihtoehtona pikkuveljen seura
Uransa vastikään lopettanut puolustajaveteraani Jere Karalahti huhuilee paluulla kaukaloihin. 41-vuotias legenda kertoo asiasta Expektille kirjoittamassaan blogissa.
– Voi olla, että joudun vielä perumaan lopettamispäätökseni. Aloin kelata asiaa enemmän, kun olin seuraamassa ystäväni Semir Ben-Amorin pojan treenejä, Karalahti kirjoittaa.
Karalahti kertoo myös sen, että ottajia olisi sekä ulkomailta että Liigasta. Tällä hetkellä kuitenkin vaikuttaa siltä, että jos paluu todella tapahtuu, tullaan Karalahti näkemään Mikkelin Jukurien paidassa.
– Mulla olis edelleen pari vaihtoehtoa ulkomailta ja Suomesta. Kuitenkin ainoa kotimainen jengi jossa voisin nyt vetää on Mikkelin Jukurit, koska siellä tehdään asioita eri tavalla kuin muissa liigajengeissä.
– Ja olishan siellä myös mun pikkubroidi Keni ja lankomies Henrik Koivisto, joka muuten on kauheessa lyönnissä.
Karalahti kirjoittaa blogissaan, että hän on harjoitellut lopettamisensakin jälkeen kovaa. Treeniä on tullut tehtyä sekä punttisalilla että jäällä.
– Oon käynyt myös iltaisin treenaamassa Helsinki Thai Boxing Clubilla ja tietty oon käynyt jäälläkin, koska kuten sanoin, ei tää oo niin helppoa lopettaa. Kuitenkin vedin 23 vuotta ammattilaispelaajan rytmissä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Patrik Laineen tilanne sai uuden käänteen – tällainen tarjous oli pöydällä
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat Teemu Turusen perässä – ”täysin hävytön” tarjous pöydällä!
- Näin kultaleijona Jesse Puljujärvi kommentoi NHL-unelmiaan Ilta-Sanomille
- Teemu Turunen palaa Suomeen – näin hän kommentoi
- Expressen: Teemu Turusen sopimus puretaan – palaamassa Liigaan!
- Tämä NHL-seura iski silmänsä Eeli Tolvaseen
- Liigan entinen tehopuolustaja: uusi joukkue!
- Lukko jää taakse – puolustajan siirto riippuu yhdestä asiasta
- Nyt tuli ratkaisu – Ilveksen puolustajalle iso mahdollisuus
- Nyt se on ohi – SaiPassa pelannut NHL-konkari lopettaa