Mikael Granlundin upea pisteputki venyy – Sami Vatasen karmiva virhe kostautui (VIDEO)

Minnesota Wildin suomalaishyökkääjä Mikael Granlund on onnistunut jälleen kirjauttamaan tililleen yhden tehopisteen. 24-vuotias hyökkääjä syötti joukkueensa viimeisen maalin 5-3-kotivoitossa Anaheim Ducksia vastaan.
Ottelun toisessa erässä Minnesota Wild aloitti loppukirin 2-3-kavennusmaalilla, kun Granlund tavoitteli syötöllään Jason Zuckeria. Syötön väliin pääsi Ducks-puolustaja Sami Vatanen, joka sähläsi lopulta Zuckerin läpiajoon ja maalintekoon.
Ducks johti ottelua kuitenkin vielä 53 minuutin pelin jälkeen, mutta sitten alkoi kotijoukkueen show. Erik Haula toi ensin illan toisella osumallaan joukkueensa upeasti 3-3-tilanteeseen. Ja tämän jälkeen alle kahteen minuuttiin syntyi vielä kaksi maalia Ryan Suterin ja Zuckerin toimesta.
Viimeisen osumaan syöttöpisteet merkattiin Granlundille ja Mikko Koivulle.
Granlund kulkee nyt kuuden ottelun pisteputkessa. Hän on tehnyt tällä kaudella jo tehot 10+28=38. Sillä hän on koko NHL:n pistepörssissä sijalla 28. Suomalaishyökkääjä on myös enää kuuden pisteen päässä omasta NHL:n piste-ennätyksestään.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen
- IL: Mikael Granlund kommentoi siirtoaan – tämän vuoksi valitsi Anaheimin
- Kaapo Kakon tilanteessa käänne!
- Lähde: Tapparasta lähtenyt entinen NHL-hyökkääjä löysi uuden joukkueen
- Sveitsiläisseura löysi korvaajan Aleksi Saarelalle
- Pelicans värväsi tutun konkaripuolustajan riveihinsä: ”Absoluuttinen kiekollisen taidon vahvistus”
- Kaapo Kakon tilanteessa käänne!
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- IL: Mikael Granlund kommentoi siirtoaan – tämän vuoksi valitsi Anaheimin
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen