SM-liigaseura vahvisti rivejään urakalla – solmi peräti viisi uutta sopimusta!
Kuva: Juha Tamminen
Tampereen Ilves on hankkinut viisi uutta pelaajaa. Seura tiedotti asiasta perjantaina verkkosivuillaan.
Joukkueen hyökkäystä vahvistavat jatkossa Mikael Kuronen, Arttu Ruotsalainen, Juhani Tamminen sekä Julius Valtonen. Puolustusta vahvistaa Valtteri Viljanen.
25-vuotias Kuronen palaa kasvattiseuraansa Lappeenrannan SaiPasta, jossa hän vietti edelliset kolme kautta. Oikealta laukovan pelaajan sopimus on kaksivuotinen.
Porin Ässistä seuraan saapuvat Ruotsalainen, 19, sekä Viljanen, 23, tulevat seuraan yksivuotisilla sopimuksella.
Mestis-seura RoKista Tampereelle saapuva Tamminen solmi seuran kanssa niin ikään yksivuotisen sopimuksen. 28-vuotias hyökkääjä oli tällä kaudella Mestiksen runkosarjan seitsemänneksi tehokkain pelaaja, jonka lisäksi hän esiintyi lainalla HIFK:n paidassa.
21-vuotias Valtonen saapuu seuraan HPK:sta kaksivuotisella sopimuksella. Pelaaja on hankinnoista selvästi kokemattomin, sillä hän on pelannut SM-liigassa vasta 26 ottelua. Mestiksessäkin pelejä on takana vasta 32 ottelun verran.
Ilveksellä on valmiina jo 19 sopimusta tulevaa kautta ajatellen.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Sebastian Aholta yllättävä kommentti Liigasta ja Kärpistä: ”Pakko myöntää, että…”
- Ruotsalaislehti: tässä ovat SHL:n kalleimmat suomalaisflopit ja näin paljon he tienaavat
- Leijonien matkassa NHL-legendoja – tässä HBO Maxin kiekkotiimi olympialaisiin
- Jukurit vahvistuu HIFK:sta tutulla puolustajalla!
- Mikkelin Jukurit: puolustajan sopimus revitty
- Sami Vatanen paljasti syyn paluulle Leijoniin – kommentoi uran jatkoa
- Mestis otti kantaa – selkeä näkemys Liigan sarjajärjestelmän uudistamiseen: ”Paras vaihtoehto”
- TPS: yli 400 ottelun Liiga-mestarin sopimukselle jatkoa
- SaiPa: sopimusuutisia pöytään!
- Miro Heiskanen ja Mikko Rantanen latoivat hurjan määrän pisteitä NHL:ssä
- IL: Tähän ketjuun Jesse Puljujärvi iskettiin Leijonissa!
- Näin näet Leijonien Sveitsi-ottelun ilmaiseksi – tv-lähetykset, selostaja ja asiantuntijat
- Tässä Leijonien ketjut – Jesse Puljujärvi ykkösessä!
- Liiga-seura pelaajakaupoilla – haaviin kanadalaisvahvistus!
- HIFK-puolustaja löysi itselleen uuden joukkueen!
- Antti Pennanen pettyi Leijonien viimeistelyyn – tälle nelikolle puhtaat paperit
- HIFK: uusi hankinta Pohjois-Amerikasta!
- SaiPa täräytti pöytään sopimusuutisen!
- Tältä näyttävät Leijonien pelipaidat olympialaisissa!
- NHL-superlupaus: ura jatkuu Liigassa!