NHL:ään varattu suomalaislupaus ottamassa isoa askelta: ”Haluan ottaa sen haasteena vastaan”
Kuva: Getty Images
Detroit Red Wingsin kesällä 2015 kolmoskierroksella ja numerolla 73 varaama Vili Saarijärvi on paraikaa nuorten lupausten kehitysleirillä.
Kolme edellistä kautta rapakon takana USHL:ssä, OHL:ssä ja ECHL:ssä pelannut suomalainen on uuden askeleen edessä matkalla kohti NHL-unelmaa.
Ensi kaudella Saarijärvi nimittäin pukee Grand Rapids Griffinsin pelipaidan ylleen AHL:ssä. Kun Detroit aikanaan varasi suomalaisen, hänen hyvä liike ja peliäly tekivät vaikutuksen jättäen pelaajan pienen koon varjoon.
Alle 20-vuotiaiden maailmanmestari on ainoastaan 178-senttimetrisestä ja 75-kiloisesta rungosta huolimatta kivenkova ja vankka puolustaja. Juurikin näillä alueilla suomalainen on viime vuosina ottanut harppauksia eteenpäin.
– Luulen, että olen nyt lujempi kaukalossa ja sen ulkopuolella. Olen vahvempi ja saanut painoa, mutten kasva enää. Kyse on voiman saamisesta, Saarijärvi muotoilee Detroit Free Pressille.
Pelillisiä seikkoja tuijottamalla Saarijärven vahvuudet ovat kiekollisessa pelaamisessa. AHL:ssä ensimmäisen kautensa aloittava ja kohti NHL:ää marssiva pakki käsittelee kumilätkää hyvin ja saa toimitettua pikkumustaa maalille kovalla prosentilla. OHL-uran 28+61 -pisteet ovat oiva esimerkki tästä.
– Se on vaikeampaa seuraavalla tasolla, mutta haluan ottaa sen haastena vastaan.
NHL:n portteja kolisteleva Saarijärvi saa kehuja muualta ansaitusti. Red Wingsin kehityspäällikkö Shawn Horcoff kehui suomalaista jo OHL:n aikaan.
– Olin todella vaikuttunut hänen otteistaan tänä vuonna. Dynaaminen, puolustava pelaaja näytti hyvältä loukkaantumisen jälkeenkin, yli tuhannen NHL-ottelun mies ylistää.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Näin kultaleijona Jesse Puljujärvi kommentoi NHL-unelmiaan Ilta-Sanomille
- Teemu Turunen palaa Suomeen – näin hän kommentoi
- Expressen: Teemu Turusen sopimus puretaan – palaamassa Liigaan!
- Tämä NHL-seura iski silmänsä Eeli Tolvaseen
- Liigan entinen tehopuolustaja: uusi joukkue!
- Lukko jää taakse – puolustajan siirto riippuu yhdestä asiasta
- Nyt tuli ratkaisu – Ilveksen puolustajalle iso mahdollisuus
- Nyt se on ohi – SaiPassa pelannut NHL-konkari lopettaa
- Liiga jää taakse – tässä Tapparan mestaripuolustajan uusi osoite
- Nuorten Leijonien tähtihyökkääjä: uusi joukkue!