Leijonien puolustajakonkari iski taas uudessa KHL-seurassa – ollut joukkueensa parhaita harjoituskaudella
Kuva: Ilari Isotalo
Spartak Moskovaan siirtynyt Ville Lajunen on saanut lentävän lähdön uuden seuransa riveissä.
Spartak kohtasi tänään harjoitusottelussa Ak Bars Kazanin. Lajunen iski ottelun avausmaalin, joka jäi myös joukkueen ainoaksi. Ottelu venyi jatkoajalle ja Kazan vei sen lopulta nimiinsä numeroin 2-1.
Viime vuodet Leijonien vakiokalustoon kuuluva Lajunen on esiintynyt vahvasti koko harjoituskauden. 29-vuotias suomalainen on ollut seuransa tehokkaimpia puolustajia ja on tehnyt kuudessa ottelussa kaksi maalia ja saalistanut yhden syöttöpisteen.
Lajunen siirtyi täksi kaudeksi moskovalaisten riveihin Jokereista. Alkamassa on neljäs perättäinen kausi KHL:ssä. Kolme edellistä kautta mies edusti helsinkiläisseuraa.
- Olli Palola jättää Liiga-seuran – tulevaisuus hämärän peitossa
- Nuorten Leijonien kultasankarin tulevaisuus selvillä – ura jatkuu Liigassa
- Venäjän MM-paluu sai aikaan rajun reaktion – nyt Saksasta väläytetään kovaa ratkaisua
- Leijonien kultasankari hämmästyttävässä iskussa – takoo maaleja liukuhihnalta
- Kultaleijona sai rajua kritiikkiä Sveitsissä – toimittaja latasi suorat sanat
- JYP löi pöytään tärkeän kiinnityksen – 500 Liiga-ottelun miehelle sopimus kouraan
- Kärpät pitkään sopimukseen huippulupauksen kanssa – mestaruuspuheet alkoivat heti!
- Historiallinen panostus ei auttanut – sveitsiläisseura menettää suomalaisen tähtikaksikkonsa!
- HIFK:sta tuttu suomalaislupaus iski NHL-uransa avausmaalin – kruunasi joukkueen upean kirin
- Aitio: Liigan mestarisuosikilla ei toivoa tällä valmentajalla – ”Voisi ottaa valmentajalisenssin pois”
- Olli Palola jättää Liiga-seuran – tulevaisuus hämärän peitossa
- Aitio: Liigan mestarisuosikilla ei toivoa tällä valmentajalla – ”Voisi ottaa valmentajalisenssin pois”
- JYP löi pöytään tärkeän kiinnityksen – 500 Liiga-ottelun miehelle sopimus kouraan
- Venäjän MM-paluu sai aikaan rajun reaktion – nyt Saksasta väläytetään kovaa ratkaisua
- Leijonien kultasankari hämmästyttävässä iskussa – takoo maaleja liukuhihnalta
- Nuorten Leijonien kultasankarin tulevaisuus selvillä – ura jatkuu Liigassa
- Historiallinen panostus ei auttanut – sveitsiläisseura menettää suomalaisen tähtikaksikkonsa!
- Kärpät pitkään sopimukseen huippulupauksen kanssa – mestaruuspuheet alkoivat heti!
- Kultaleijona sai rajua kritiikkiä Sveitsissä – toimittaja latasi suorat sanat
- Lähde: Liiga-seurassa muhii pelaajamuutos – nimekäs hankinta lähtökuopissa?