Someraivo repesi! TPS puolustaa seksuaalivähemmistöjä ja tasa-arvoa – joutui rajun kritiikin kohteeksi
Kuva: Getty Images
HC TPS:n kannanotto tasa-arvon puolesta on saanut somekansassa yllättävän reaktion.
SM-liigaseura halusi osallistua Turun Pride -tapahtumaan julkaisemalla päivityksen, jossa se tukee seksuaalivähemmistöjen asemaa.
– Mustavalkoinen sydän ei hyväksy kapeakatseisuutta, syrjintää, ennakkoluuloja tai väheksyntää. Se ymmärtää, että maailma on värikäs, TPS kirjoittaa.
– TPS haluaa omalta osaltaan olla rakentamassa suvaitsevaa yhteiskuntaa ja toivoo voivansa vaikuttaa omalla esimerkillään. Hyvää Turku Pridea!
Keskustelunavaus on saanut moninaisen vastaanoton. Alle ilmestyi koviakin tekstejä, joissa usea kiekkokannattaja ilmoitti lopettavansa TPS:n peleissä käynnin.
– Tähän loppu HC TPS:n fanitus, eräs kirjoittaja lyttää.
– Vuodesta 1967 lähtien tuli TPS:ää kannatettua, joskus ihan henkeen ja vereen asti, toinen fani kirjoittaa.
Samalla varsinkin moni nuorempi kiekkofani on tukenut TPS:n lausuntoa. Turkulaisseura on ensimmäisiä SM-liigaorganisaatioita, jotka uskaltavat ottaa kantaa tasa-arvon puolesta. Tykkäysmäärä ja valtavat jakomäärät kertovat, että kampanja sai myös iloisen vastaanoton.
Katso tunteita herättänyt kannanotto tästä:
https://www.facebook.com/hctps/photos/a.10151631015197554.1073741847.28962257553/10154748078917554/ Mikäli kuva ei aukea, sen voi katsoa tästä.LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt tuli ratkaisu – Ilveksen puolustajalle iso mahdollisuus
- Nyt se on ohi – SaiPassa pelannut NHL-konkari lopettaa
- Liiga jää taakse – tässä Tapparan mestaripuolustajan uusi osoite
- Nuorten Leijonien tähtihyökkääjä: uusi joukkue!
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue Kanadassa pelattavaan turnaukseen!
- Liigan rahakas tarjous ei kelvannut – jenkkitähti teki yllättävän valinnan
- Kanadan huippumaalivahti on nyt erikoisessa tilanteessa NHL:ssä – lähes viiden miljoonan dollarin ongelma
- IL: Petteri Rimpinen löi tiskiin kovan tavoitteen ensi kaudesta
- Jussi Ahokas muisteli aikaansa TPS:ssä – suoraa tekstiä: ”V*tutti mennä hallille”
- Nuoret Leijonat iskussa – nollasi Sveitsin