Leijonataituri jätti Suomen – loistaa venäläisseuran ykköspakkina: ”Välillä menee soveltamiseksi”
Ville Lajunen on saanut alleen vahvan syksyn Spartak Moskovassa.
Jokereissa viime kaudet pelannut leijonapakki teki kesällä ison ratkaisun, kun Suomi sai jäädä. Uudeksi seuraksi valikoitui KHL:n keskikastiin kuuluva Spartak.
Lajunen on joukkueensa tehokkain puolustaja pistein 2+5=7. Kiekollisesti taitava pakki on myös joukkueensa ahkerin laukoja 43 laukauksellaan.
Elämä Moskovassa maistuu.
– Ihan ok on mennyt. Kopissa mennään venäjäksi, joten ihan kaikkea ei ymmärrä. Pelitilanteet ovat vähän erilaisia. Vaikka meillä on jotain sovittuja asioita, venäläinen ei aina toteuta niitä niin tarkasti, joten peli menee vähän soveltamiseksi. Siinä pitää olla itsekin koko ajan hereillä, mutta kiva pelata välillä vähän erilaista peliä, Lajunen tarinoi.
Spartak löytyy tällä hetkellä sarjataulukosta sijalta 10. Alla on kuitenkin kolme komeaa kotivoittoa maalierolla 17-9.
– Lähdin tänne sillä ajatuksella, että on tarkoitus nähdä vähän erilaista kulttuuria ja mitä touhu on täällä. Jos se jotain on ollut, niin ainakin sitä erilaista, samanlaista päivää ei ole. Spartakissa suuremmat linjat tehdään hyvin, mutta kyllä Jokereissa pienet yksityiskohdat ovat vielä askeleen tai kaksi edellä. Siinä varmaan suuri ero, mutta vain positiivista kerrottavaa toistaiseksi täältä, Lajunen kuvaili.
Lajunen pääsee kohtaamaan entisen työnantajansa perjantaina, kun Spartak saapuu Helsinkiin. Ottelu alkaa klo 18.30.
– Ottelusta tulee varmasti hankalampi kuin meidän kotipelistämme. Mitä olen kuullut, niin Jokerit pelaa todella aktiivisesti. Meidän pitää olla valmiina siihen, että Jokerit tulee kovaa päälle. Kaikki kolme jokerivuotta fanit olivat aina hyvin äänessä, eiköhän saada hyvää meininkiä tälläkin kertaa, Lajunen ennakoi perjantain tunnelmaa.
Lähde: Jokereiden tiedote
- Olli Palola jättää Liiga-seuran – tulevaisuus hämärän peitossa
- Nuorten Leijonien kultasankarin tulevaisuus selvillä – ura jatkuu Liigassa
- Venäjän MM-paluu sai aikaan rajun reaktion – nyt Saksasta väläytetään kovaa ratkaisua
- Leijonien kultasankari hämmästyttävässä iskussa – takoo maaleja liukuhihnalta
- Kultaleijona sai rajua kritiikkiä Sveitsissä – toimittaja latasi suorat sanat
- JYP löi pöytään tärkeän kiinnityksen – 500 Liiga-ottelun miehelle sopimus kouraan
- Kärpät pitkään sopimukseen huippulupauksen kanssa – mestaruuspuheet alkoivat heti!
- Historiallinen panostus ei auttanut – sveitsiläisseura menettää suomalaisen tähtikaksikkonsa!
- HIFK:sta tuttu suomalaislupaus iski NHL-uransa avausmaalin – kruunasi joukkueen upean kirin
- Aitio: Liigan mestarisuosikilla ei toivoa tällä valmentajalla – ”Voisi ottaa valmentajalisenssin pois”
- Olli Palola jättää Liiga-seuran – tulevaisuus hämärän peitossa
- Aitio: Liigan mestarisuosikilla ei toivoa tällä valmentajalla – ”Voisi ottaa valmentajalisenssin pois”
- JYP löi pöytään tärkeän kiinnityksen – 500 Liiga-ottelun miehelle sopimus kouraan
- Venäjän MM-paluu sai aikaan rajun reaktion – nyt Saksasta väläytetään kovaa ratkaisua
- Leijonien kultasankari hämmästyttävässä iskussa – takoo maaleja liukuhihnalta
- Nuorten Leijonien kultasankarin tulevaisuus selvillä – ura jatkuu Liigassa
- Historiallinen panostus ei auttanut – sveitsiläisseura menettää suomalaisen tähtikaksikkonsa!
- Kärpät pitkään sopimukseen huippulupauksen kanssa – mestaruuspuheet alkoivat heti!
- Kultaleijona sai rajua kritiikkiä Sveitsissä – toimittaja latasi suorat sanat
- Lähde: Liiga-seurassa muhii pelaajamuutos – nimekäs hankinta lähtökuopissa?