Leijonien ex-luotsi ihastelee Jokereiden hurjaa voittoputkea: ”Harva Suomessa tajuaa sen merkitystä”
Kuva: Juha Tamminen
HELSINKI. Ak Bars Kazanin maalivahtivalmentaja Ari Moisanen on seurannut Jokereiden historiallista voittoputkea innolla.
Helsinkiläisseura venytti kaikkien aikojen putkensa jo 15 pelin mittaiseksi juuri Ak Barsin kustannuksella. Jokerit käänsi tiistaina tiukan pelin itselleen lukemin 3-1.
Leijonat.com tapaasi pelin jälkeen Leijonien valmennuksesta tutun Moisasen, joka jakoi kehuja kotijoukkueelle.
– Niin ikävältä se kuulostaakin, olen todella onnellinen Jokereiden puolesta. Luulen, että harva Suomessa edes tajuaa joukkueen menestyksen merkitystä. He ovat meidän käyntikortti ja mittari: missä suomalainen jääkiekko menee tällä hetkellä. Mitä paremmin Jokerit menestyy, sitä parempia töitä suomalaiset saavat myös jatkossa, Moisanen muotoilee Leijonat.comille.
Jokerit on noussut KHL-reissunsa myötä Suomen ykkösseuraksi. Moisanen jakaa näkemyksen, jonka mukaan joukkueen menestys hyödyttää myös Leijonia.
– Joukkueen menestys on ehdottomasti tärkeää myös maajoukkueelle. Jokereilta ei voi ottaa mitään pois, juuri nyt pitää antaa kaikki kunnia oikeaan suuntaan.
Jokerit kiinnostaa Venäjällä
Valmentajan mukaan Jokereita seurataan Venäjällä tarkasti. Voittoputken myötä joukkue on ollut paljon esillä myös itänaapurissa. – Jokereista puhutaan aina. Se on suomalainen joukkue – heitä seurataan aika paljon. Mitä he tekevät ja miksi? Varsinkin, jos he pärjäävät. Mitä enemmän voittoja tulee, sitä tarkemmin joukkuetta seurataan tietysti, Moisanen summaa. Ilari Isotalo, Helsinki Twitter: @IlariIsotaloLUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- SaiPan tehopakki lähtee Italiaan
- SHL-hyökkääjä siirtyy SM-liigaan
- Eeli Tolvanen hakee pitkää NHL-sopimusta – ”Paljon kiinnostusta”
- Entinen Liiga-kapteeni Miika Roine: ensi kauden seura selvillä
- Huhut kiihtyvät! Urheilucast: Pekka Jormakka palaamassa tuttuun seuraan
- Suomen NHL-maalivahdille sopimus!
- Venäläislegenda Aleksandr Ovetškinin, 40, uran jatkosta tuli ratkaisu
- Leijonien MM- ja olympiapakki Olli Määttä kaupattiin NHL:ssä!
- SM-liigan järjestämisessä havaittiin kilpailua rajoittaneita ongelmia – tutkinta päätökseen
- Ilveksellä edessä uudet ajat – seurapomo lähtee
- Huhut kiihtyvät! Urheilucast: Pekka Jormakka palaamassa tuttuun seuraan
- Suomen NHL-maalivahdille sopimus!
- Leijonien MM- ja olympiapakki Olli Määttä kaupattiin NHL:ssä!
- Ville Heinola: uusi NHL-seura!
- Nyt tapahtui käänne: Uusi NHL-seura kiinnostui Patrik Laineesta
- Matias Maccelli allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen – seura vaihtuu
- Venäläislegenda Aleksandr Ovetškinin, 40, uran jatkosta tuli ratkaisu
- Ratkaisu tuli nopeasti – Kasperi Kapasen NHL-seura selvisi!
- Ilveksellä edessä uudet ajat – seurapomo lähtee
- Entinen Liiga-kapteeni Miika Roine: ensi kauden seura selvillä