Pelicansissa kuluvan kauden lainalla pelaava puolustaja Libor Sulak tähtää ensi kaudeksi NHL:ään.

23-vuotias tshekkipuolustaja teki kesällä NHL-sopimuksen Detroit Red Wingsin kanssa, mutta vielä toistaiseksi hän jäi joukkueen ulkopuolelle. Tästä syystä hän hakee seuraavia kehistysaskeleita SM-liigasta.

– Oli erittäin hieno ja silmiä avaava kokemus päästä näkemään, miten asiat hoidetaan maailman kovimmassa liigassa. Motivoi kyllä tekemään töitä sen eteen, että tulevaisuudessa pääsisi sinne pelaamaan, Sulak sanoo Pelicansin verkkosivuilla.

Nuoren puolustajan osaaminen on myös hyvin Tshekin maajoukkuevalmennuksen tiedossa, sillä takana on jo yhdet aikuisten MM-kisat. Sulak kertoo samalla, että hän haluaa ehdottomasti pukea ylleen maansa paidan, kun olympialaiset pyörähtävät helmikuussa käyntiin.

– Olympialaisiin on realistinen mahdollisuus, ja se on ehdottomasti tavoitteena tällä kaudella, Tshekin päävalmentajan kanssa asiasta keskustellut Sulak sanoi.

Tshekkipuolustajan kausi on käynnistynyt SM-liigassa erinomaisesti. Pelicansissa nuorukainen on tehtaillut kolmeen otteluun tehot 1+4.

Lähde: Lahden Pelicans