Viime kausi NHL:ssä oli Dallas Starsin näkökulmasta täynnä haasteita. Ailahtelevasti pelannut joukkue keräsi runkosarjassa lopulta ainoastaan 79 pistettä, joka ei riittänyt lähellekään pudotuspelipaikkaa.

Peräti 262 päästettyä maalia oli toiseksi eniten koko läntisessä konferenssissa. Nyt tähtipaidat ovat saamassa alakerran tekemiseen tasapainoa, ja tästä kuuluu kiitos suomalaisvahti Kari Lehtoselle.

Vaikka hänen torjuntaprosentti on ainakin vielä suhteellisen heikko 89,6 ja päästettyjen maalien keskiarvo 2,90, on ”Kärppä” parantamassa jatkuvasti otteitaan.

– Kari oli maalilla kerrassaan loistava. Tilanne ei ollut millään tavalla hänelle helppo. Oli hienoa, että Kari onnistui ja sai harjoittelulleen palkinnon, taalajäillä 960 mittelöä pelannut joukkuekaveri Dan Hamhuis suitsutti NHL.com/fi:n nettisivuilla viitaten viikonlopun Flames-peliin.

Hamhuisin mainitsemassa Flames-taistossa Lehtonen otti joukkueensa ylivoimalla ison torjunnan, joka osakseen käänsi kamppailun juonta Dallasin suuntaan.

Lehtonen on vakuuttanut myös pelien ulkopuolella.

– Hänen päivittäinen toimintansa harjoituksissa on ollut erinomaisella tasolla, kanukki jatkoi.

Starsin kausi jatkuu tiistai-iltana, jolloin tähtipaidat punnitsevat Vancouver Canucksin vireen.