TPS hankki järkälemäisen puolustajan riveihinsä – NHL-kokemusta maalin eteen
TPS on tiedottanut torstaina tehneensä loppukauden sopimuksen kovaotteisen puolustajan Mark Fraserin kanssa. Sopimus kattaa myös joulukuun loppuun asti ulottuvan koeajan.
Peräti 193-senttinen ja satakiloinen 31-vuotias puolustaja on pelannut urallaan 219 NHL-ottelua Toronto Maple Leafsin, Edmonton Oilersin sekä New Jersey Devilsin riveissä. Lisäksi hänellä on kokemusta AHL:stä lähes 500 ottelun verran.
Fraser on ennen kaikkea puolustava puolustaja, joka elää fyysisestä pelistä. Hänet tunnetaan kovien taklausten lisäksi myös lukuisista tappeluista NHL-kaukaloissa.
– Mark on isokokoinen peruspakki ja odotamme hänen tuovan jämäkkyyttä ja kamppailuvoimaa puolustukseemme, TPS:n urheilutoimenjohtaja Antero Niittymäki kommentoi kanadalaispelaajaa seuran tiedotteessa.
Kuluneella kaudella Fraser ei ole vielä edustanut mitään seuraa, mutta viime kaudella hän toimi AHL-seura Bakersfield Condorsin varakapteenina. Sopimus on hänen ensimmäinen Euroopassa.
- IIHF:lta tyly viesti Venäjän MM-paluusta – CAS:n päätös sai täystyrmäyksen
- Venäjän MM-paluusta uusi jättikohu – jääkiekon MM-kisojen pääsponsori uhkaa vetäytyä
- Pikkuleijonille täydellinen nöyryytys – USA murskasi Suomen käsittämättömin lukemin
- Mikko Rantanen teki historiaa NHL:ssä – vain kolme suomalaislegendaa pystynyt samaan
- Nyt jyrähti Kanadan pääministeri – Venäjä ulos nuorten MM-kisoista!
- Venäjän urheiluministeriltä hurja ulostulo – uhkaa Suomea ja muita maita kovilla seurauksilla!
- Tyly ratkaisu – Brad Lambert sai lähtöpassit NHL:ssä!
- Venäjä-boikotti laajenee – nyt jo kuusi maata mukana!
- Nyt tuli suoraa tekstiä – tämän maan pääministeri haluaa Venäjän MM-kisoihin!
- Kaksi uutta maata liittyi Suomen rintamaan – kieltäytyvät pelaamasta Venäjää vastaan!
- Venäjän urheiluministeriltä hurja ulostulo – uhkaa Suomea ja muita maita kovilla seurauksilla!
- Urheilucast: Tappara ryöväämässä toisen Liiga-seuran pistekärjen – neuvottelut pitkällä!
- Nyt tuli suoraa tekstiä – tämän maan pääministeri haluaa Venäjän MM-kisoihin!
- Tyly ratkaisu – Brad Lambert sai lähtöpassit NHL:ssä!
- Nyt jyrähti Kanadan pääministeri – Venäjä ulos nuorten MM-kisoista!
- Sopimus julki – Petteri Lindbohmin uusi seura selvillä!
- Mikko Rantanen teki historiaa NHL:ssä – vain kolme suomalaislegendaa pystynyt samaan
- Urheilucast: Tappara ja Ilves taistelevat Liigan maalitykistä – kova tarjouskilpa käynnissä!
- Venäjä-boikotti laajenee – nyt jo kuusi maata mukana!
- MM-kisaisäntä sulkee oven Venäjältä – viisumeita ei heru!