Rasmus Ristolaisen järisyttävä taakka helpottamassa? Buffalo saamassa vihdoin apuja alakertaansa!

Nuorten maailmanmestari Rasmus Ristolaisella on tällä kaudella NHL:ssä hiki taatusti virrannut muita pelaajia voimakkaammin. Syksyn 17 ottelussa pinnat 0+7 nakuttaneen suomalaisen peliaikakeskiarvo nimittäin on toistaiseksi täysin käsittämätön 26.42.
Tuo lukema on ennen lauantai-illan pelejä kolmanneksi eniten koko sarjassa.
Nyt suomalainen saanee järisyttävään peliaikaan inhimillisiä piirteitä, sillä Sabresissa neljän parhaan kärkipuolustajan joukkoon kuuluvan ja koko alkukauden missanneen Zach Bogosianin paluu on lähellä.
– Hän (Bogosian) on ”sytytystulppa”. Sinä vain tunnet hänen energiansa, kun hän tulee pukuhuoneeseen. Hän on aina onnellinen, pakki Nathan Beaulieu muotoili Buffalo Newsin mukaan.
Sabresin puolustus näyttää ensimmäistä kertaa pitkään aikaan potentiaaliselta. Alakerrassa luutivat Bogosian, Beaulieu, Ristolainen sekä Marco Scandella, Jake McCabe ja Victor Antipin.
Vaikka Bogosian ei pistelinko olekaan, helpottanee hän Ristolaisen urakkaa. Lisäksi rooli- ja koppipelaajan asemaa ei voi vähätellä.
– Aina kun menetät yhden neljästä parhaasta puolustajan, se on kovaa, Sabresin päävalmentaja Phil Housley myönsi.
– Hän on voimakas luistelija, hän tuo paljon hyvää energiaa pukuhuoneeseemme. Loistava asenne, päävalmentaja lisäksi listasi.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!
- TPS-kapteeni lähtee: siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Suomen kaukalot saavat jäädä – HPK-puolustaja löysi uuden seuran
- Nimet paperissa – entiselle Liiga-tähdelle jättimäinen sopimus NHL:ssä!
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- Aleksander Barkovin pelitoverista karmea paljastus
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Jesse Puljujärvi Ylelle: Tästä syystä NHL sai jäädä
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Mikael Granlundista iso paljastus: Hylkäsi toisen NHL-seuran jättitarjouksen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!