Video: Mitä ihmettä Kouvolassa tapahtui? Liigaveskari sekosi täysin – nuorille katsojille huikea kokemus
Kuva: Juha Tamminen
Liigan runkosarjaan jäävältä KooKoon maalivahdilta Juha Järvenpäältä lensi tiistaina telkkä pöntöstä totaalisesti joukkueen hävittyä Ässille selvin numeroin 5-2. Veskari raivostui täysin, kun porilaispoppoo painoi taululle sekunti ennen loppua viidennen häkin.
Järvenpää hakkasi mailansa poikki ja heitti sen puolikkaan katsomoon. Se ei ilmeisesti osunut kehenkään, ja mailan pätkä aiheutti pikemminkin hymyä yleisössä sen lennettyä suoraan pienille faneille.
Vaikka temppu oli kyseenalainen ja vaarallinen, ei mailan osumisesta katsojiin ollut suurempaa vaaraa. Liigan sivujen mukaan pelissä oli ainoastaan 2 292 silmäparia, ja viimeisillä minuuteilla luultavasti vieläkin vähemmän kamppailun jo ratkettua.
Järvenpää sai tilanteesta 5+10+20-minuuttia. Vitosen sekä pelirangaistuksen syy oli mailan tai muun esineen heitto ja kympin käytösrangaistuksen syy epäurheilijamainen käytös.
Episodista voit katsoa Ruudun videon painamalla tätä.
Veskarin turhautuminen on kieltämättä helppoa ymmärtää. Runkosarjaan jäävä KooKoo on hävinnyt yhdeksän ottelua putkeen, ja edellisen kerran se on saanut pisteitä yli kuukausi sitten, 3. helmikuuta.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IL: NHL:n iso jytky yllätti Mikael Granlundin – ”Meidän paras pelaajamme”
- Podcast: Jarmo Kekäläinen tuomassa NHL-legendan Buffaloon
- Ruotsin huippuhyökkääjästä megaluokan NHL-tarjous
- Kanadan nuori NHL-supertähti loukkaantui
- Kanadan olympiavoittajalle ja Dallas Starsin ikonille uusi NHL-sopimus
- SaiPan tehopakki lähtee Italiaan
- SHL-hyökkääjä siirtyy SM-liigaan
- Eeli Tolvanen hakee pitkää NHL-sopimusta – ”Paljon kiinnostusta”
- Entinen Liiga-kapteeni Miika Roine: ensi kauden seura selvillä
- Huhut kiihtyvät! Urheilucast: Pekka Jormakka palaamassa tuttuun seuraan