Eeli Tolvanen purkanut sopimuksensa – NHL-unelma sinettiä vaille valmis!
Kuva: Mikko Taipale/Jokerit
Eeli Tolvanen ja Helsingin Jokerit ovat maanantaina purkaneet kiekkolupauksen voimassa olleen sopimuksen. Jokerit tiedotti asiasta verkkosivuillaan.
Syynä tähän on Tolvasen mahdollisuus lähteä vielä tämän kevään aikana jahtaamaan NHL-unelmaa Nashville Predatorsin riveihin.
Vaikka Jokereiden kausi päättyikin otteluiden osalta, olisi Tolvasen ja Jokerien sopimus olisi ollut voimassa alun perin 30. huhtikuuta asti.
Tämän takia Tolvanen ei ole voinut tehdä vielä NHL-sopimusta Predatorsin kanssa. NHL-seura varasi suomalaisen viime kesänä ensimmäisellä kierroksella.
Tolvanen allekirjoitti syksyllä 1+1-vuotisen sopimuksen Jokereihin, mutta on nyt vapaa siirtymään Nashvilleen.
– Homma lähti heti alusta asti rullaamaan hyvin. Saimme joukkueena ja itsekin pelin kulkemaan. Oli aika helppo hypätä mukaan ja tämä on ollut paras joukkue, jossa olen koskaan ollut mukana. Joukkuehenki, se miten kaikki tulivat toimeen toistensa kanssa ja kuinka läheisiksi tulimme toistemme kanssa vuoden aikana oli kyllä ihan huikeaa, Tolvanen kertoi seuran verkkosivuilla.
– Olisin toivonut, että olisimme menneet vielä pidemmälle, koska olimme huikea perhe ja oli kiva olla osana sitä., huippulupaus tunnelmoi.
Lähde: Jokerit
Henri Havusela
LUE MYÖS:
- Mikko Manner latasi suoraa tekstiä Ruotsin vuosistaan podcastissa: ”Jos pääsisi aikakoneella taaksepäin”
- Kultaleijona nimettiin Sveitsin suurseuran kapteeniksi!
- Atleetti: Pekka Jormakalle yllätyssiirto!
- Aleksander Barkov paljasti: yllättävä tieto Patrik Laineesta
- Tomek Valtonen Jokereiden karusta tappiosta: ”Totta kai harmittaa”
- Jokereille lisää lunta tupaan! Loppuhetken sulaminen venytti tappioputkea
- NHL-supertähdeltä hurjaa puhetta Aleksander Barkovista!
- Tapparalle paha menetys – tähtihyökkääjän pelit mahdollisesti ohi
- Kotiinpaluu? Patrik Laineesta nousi yllättävä kuvio
- NHL:n tv-lähetykset muuttuvat – nyt selvisi lopullinen kuvio
- Tapparalle paha menetys – tähtihyökkääjän pelit mahdollisesti ohi
- Liigasta tuttu NHL-varaus katosi kaukaloista – ura ohi vain 25-vuotiaana!
- Tomek Valtonen Jokereiden karusta tappiosta: ”Totta kai harmittaa”
- NHL-supertähdeltä hurjaa puhetta Aleksander Barkovista!
- THF: Tässäkö Jokerien ratkaisu? Tutun miehen nimi nostettiin pöydälle
- Jokereille lisää lunta tupaan! Loppuhetken sulaminen venytti tappioputkea
- Kotiinpaluu? Patrik Laineesta nousi yllättävä kuvio
- Pohjois-Amerikasta kova väite: Liiga-seura voi menettää ykköstähtensä NHL:ään
- Sveitsiläisseura vahvistuu Liigasta tutulla järkäleellä – paikkaa suomalaispakin poissaoloa
- Nyt muuttui Jokereissa kaikki – Tomek Valtonen reagoi!