KeuPa HT:n mestaruusjuhlista levinnyt kuva on herättänyt paljoa keskustelua sosiaalisessa mediassa.

Keuruulaiset saavuttivat tällä kaudella seurahistoriansa ensimmäisen Mestis-mestaruuden, ja se on näkynyt luonnollisesti railakkaana juhlimisena. Menossa mukana oleva Mestis-pokaalikin on kokenut juhlissa kovia, sillä se oli täysin säpäleinä vielä ainakin maanantaina.

Kuvan aidoksi ja tuoreeksi todistaa kuvan yläkulmassa istuva kaveri, jolla on KeuPan pelipaita yllään. Myös seuran sponsori Otava on näkyy kuvassa.

KeuPan pelaajat väittivät aiemmin tiistaina Ilta-Sanomille, että pokaali on ehjänä vieressä. Oikeassa he saattoivatkin olla, sillä pokaali on tuoreimpien tietojen mukaan saatu takaisin kuntoon, sillä se esitellään tänään (tiistaina) keuruulaisille.

– Kyllä se taitaa kyseinen pytty olla.

– En tiedä, onko se noin klesana (rikki) ollut ikinä, mutta kyllä se saadaan parsittua kokoon, Mestiksen viestinnästä vastaava Iiro Junnila totesi HS:lle.

Voit katsoa kuvan pokaalista alta tai täältä.

Julius Kapiainen

@JuGiCaesar
No mutta siellähän on vedetty ihan edarina 🏆#mestis #KeuPaHT

Lähde: HS

LUE MYÖS

Oho! Mestis-pokaali on kokenut kovia mestaruusjuhlissa – lojuu palasina lattialla (KUVA)