Oho! Eurooppalaisten seurojen liiton palkintogaalassa paljon suomalaisväriä – Liiga-konkarista Vuoden taistelija?
Kuva: Juha Tamminen
Eurooppalaisten jääkiekkoseurojen liittoutuma (The Alliance of European Hockey Clubs) jakaa jälleen kerran palkintoja kuluneen kauden parhaille pelaajille, valmentajille ja joukkueille.
Palkintotilaisuuteen on päässyt paljon suomalaisväriä, sillä jokaisessa neljässä palkinnossa on ehdolla vähintään yksi suomalainen henkilö tai seura.
Vuoden joukkueeksi on ehdolla kaksi Liiga-jengiä: Runkosarjan sekä mestaruuden voittanut Oulun Kärpät sekä CHL-pystin napannut Jyväskylän JYP. Muut ehdokkaat ovat Ruotsin Växjö, Norjan Storhamar sekä Saksan Red Bull München.
Vuoden taistelijan ehdokkuuden sai kaksi suomalaiskonkaria. Upean Liiga-kauden pelannut 41-vuotias Tomi Kallio oli TPS:n paras pistemies ja on nyt saanut tunnustusta hienosta työstään jääkiekkoilun hyväksi.
Palkinnon saa pelaaja, joka on osoittanut parasta urheiluhenkeä ja sitoutumista jääkiekkoyhteisölle sekä pelannut samalla korkealla tasolla. TPS-pelaaja naulasi runkosarjassa 55 tehopistettä ja on kerännyt paljon ylistystä Turussa, missä hän on toiminut etenkin nuorille hyvänä esimerkkinä.
Palkinnon toisena ehdokkaana on Naisleijonien äitihahmoksi kuvailtu 44-vuotias Riikka Välilä, joka pelasi kuluneella kaudella Ruotsin HV 71:ssä. Hän pelasi myös maajoukkueen mukana Etelä-Korean olympialaisissa ja voitti pronssimitalin.
Vuoden nuoreksi pelaajaksi on ehdolla myös kaksi suomalaista. Jokereissa tulokasennätyksiä rikkonut Eeli Tolvanen ja Liigan parhaaksi puolustajaksi valittu Miro Heiskanen kamppailevat tunnustuksesta Rasmus Dahlinin, Kirill Kaprizovin ja Elias Petterssonin kanssa.
Parhaan valmentajan palkinto saattaa päätyä suomalaisen hyppysiin. Italiaan kesken kauden siirtynyt ja joukkueensa Bolzanon jumbosijalta mestaruuteen nostanut Kai Suikkanen on yksi suurista ennakkosuosikeista.
Äänestys palkintojen voittajista on alkanut. Käy kurkkaamassa lisätietoja ehdokkaista ja anna äänesi suosikillesi TÄSTÄ LINKISTÄ.
Voittajat paljastetaan 12. kesäkuuta. Tilaisuus järjestetään Tshekin Prahassa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat Teemu Turusen perässä – ”täysin hävytön” tarjous pöydällä!
- Näin kultaleijona Jesse Puljujärvi kommentoi NHL-unelmiaan Ilta-Sanomille
- Teemu Turunen palaa Suomeen – näin hän kommentoi
- Expressen: Teemu Turusen sopimus puretaan – palaamassa Liigaan!
- Tämä NHL-seura iski silmänsä Eeli Tolvaseen
- Liigan entinen tehopuolustaja: uusi joukkue!
- Lukko jää taakse – puolustajan siirto riippuu yhdestä asiasta
- Nyt tuli ratkaisu – Ilveksen puolustajalle iso mahdollisuus
- Nyt se on ohi – SaiPassa pelannut NHL-konkari lopettaa
- Liiga jää taakse – tässä Tapparan mestaripuolustajan uusi osoite
- Näin kultaleijona Jesse Puljujärvi kommentoi NHL-unelmiaan Ilta-Sanomille
- Expressen: Teemu Turusen sopimus puretaan – palaamassa Liigaan!
- Tämä NHL-seura iski silmänsä Eeli Tolvaseen
- Teemu Turunen palaa Suomeen – näin hän kommentoi
- Liigan entinen tehopuolustaja: uusi joukkue!
- Lukko jää taakse – puolustajan siirto riippuu yhdestä asiasta
- Nyt se on ohi – SaiPassa pelannut NHL-konkari lopettaa
- Nyt tuli ratkaisu – Ilveksen puolustajalle iso mahdollisuus