TPS julkisti uuden toimitusjohtajansa – ”Meillä on mahdollisuus nousta Euroopan kärkiseuraksi”
HC TPS Turku on julkistanut uuden toimitusjohtajansa.
Turkulaisseura tiedottaa verkkosivuillaan, että yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Santtu Jokinen. Miehellä on takanaan pitkä kansainvälinen ura Lindström Groupilla.
Jokisen nimityksen lisäksi seura toteuttaa noin 1,9 miljoonan euron maksullisen osakeannin, jossa seura saa myös kaksi uutta omistajaa – sekä Jokinen että hänen edeltäjänsä Mika Eskola osallistuvat osakeantiin.
– TPS:ssä ovat jo hetken aikaa puhaltaneet uudet tuulet. Ulospäinkin on näkynyt, että tavoitteet ovat korkealla, porukassa on hyvä tekemisen meininki ja rohkeutta kokeilla monenlaisia uusia asioita.
– TPS:n pääomistajien ja hallituksen kanssa käydyt keskustelut vakuuttivat minut seuran laajemmasta visiosta. Meillä on realistinen mahdollisuus nousta Euroopan kärkiseuraksi, eikä pelkästään kaukalossa vaan myös sen ulkopuolella. On hienoa päästä mukaan näihin talkoisiin osana tätä tiimiä, Jokinen kertoo TPS:n verkkosivuilla.
TPS:n uusi toimitusjohtaja aloittaa työnsä 11. kesäkuuta.
Lähde: HC TPS
LUE MYÖS:
- Liiga-seuran oli pakko reagoida – kuusi saa lähteä
- NHL:n suomalaisherkku tänään ilmaiskanavalla – jo kello 20!
- Otso Rantakari: uusi seura!
- Liigan supertähti ei enää pysy kyydissä – Topi Nättinen IS:lle: ”Paketoimassa uraansa”
- Viisi vuotta Pohjois-Amerikassa – nyt paluu Liigaan!
- IL: Tässä on Petri Matikaisen ensi kauden seura!
- Liiga-seuran hyökkäykseen iso lovi – ruotsalaisvahvistus palaa vasta ensi vuoden puolella
- Kultaleijona joutui sairaalaan – nyt tipahti synkkää lisätietoa
- Urheilucast: SHL:n suomalaishyökkääjä palaamassa Liigaan – kolme seuraa kintereillä
- SaiPa sai surkeita uutisia – kahden pelaajan poissaolot pitkittyvät
- Urheilucast: SHL:n suomalaishyökkääjä palaamassa Liigaan – kolme seuraa kintereillä
- IL: Tässä on Petri Matikaisen ensi kauden seura!
- Liiga-tähti takoi hattutempun AHL:ssä – nousi pörssikärkeen!
- Atte Ohtamaan ura jatkuu! Siirtyy yllättävään Liiga-seuraan
- IL: HIFK löytämässä maalivahtivahvistuksen Ruotsista
- Otso Rantakari: uusi seura!
- SaiPa sai surkeita uutisia – kahden pelaajan poissaolot pitkittyvät
- Kultaleijona joutui sairaalaan – nyt tipahti synkkää lisätietoa
- Viisi vuotta Pohjois-Amerikassa – nyt paluu Liigaan!
- Kultaleijona sai kutsun NHL:ään