HIFK kaappasi puolustajan kilpailijalta – vahvistuksella kovat tavoitteet: ”Haluan nousta johtavaksi pelaajaksi”
Kuva: Juha Tamminen
Ruotsalaispuolustaja Johan Motin luutii ensi kaudesta lähtien Helsingin IFK:n takalinjoilla.
28-vuotias puolustaja solmi aiemmin keväällä HIFK:n kanssa kaksivuotisen sopimuksen. Motin siirtyi seuraan Rauman Lukosta, jota hän ehti edustamaan ainoastaan yhden kauden ajan.
Kokenut ruotsalainen kertoo, että hän hyvin innoissaan saadessaan pukea HIFK:n paidan ylleen.
– IFK on isoin seura Liigassa ja täällä on loistavat fanit. Tämä oli minulle tässä vaiheessa oikea askel urani kannalta. On mahtavaa päästä edustamaan IFK:ta, joka on yksi Suomen perinteikkäimpiä joukkueita, Motin kehuu HIFK:n verkkosivuilla.
Vahva ja raamikas ruotsalaispuolustaja on ainakin ennakkoon merkittävä vahvistus HIFK:n takalinjoille. Myös pelaajalla itsellään on kovat tavoitteet ensi kaudeksi.
– Haluan pelata niin korkealla tasolla kuin mahdollista ja nousta johtavaksi pelaajaksi IFK:ssa sekä Liigassa. Haluan auttaa joukkuetta menestymään ja pyrin olemaan ensi kaudella yksi joukkueen kärkipuolustajista, Motin kommentoi.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- MM-kultaleijona Joonas Korpisalo kaupattiin – tässä uusi NHL-seura
- Erik Haula allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen – seura vaihtuu!
- Eetu Luostarinen: jättisopimus Florida Panthersiin
- Jussi Ahokkaasta uusi NHL-huhu – tässäkö tuleva seura? ”On tutkalla”
- Nyt tipahti iso NHL-huhu: Erik Haula matkalla uuteen seuraan!
- TSN: Suomalaistähdestä iso päätös Floridassa – voi tulla tänään
- Jarkko Ruutu löysi töitä NHL:stä – Jarmo Kekäläinen palkkasi tiimiinsä
- Aleksander Barkov saa uuden seurakaverin – Florida hankki Tre Kronorin tähtimaalivahdin
- Ilves kiinnitti NHL:stä tutun puolustajan – ”Pelaa parhaita pelivuosiaan”
- Jokerien Liiga-konkari teki ratkaisunsa – uusi osoite löytyi yllättävän läheltä!
- Dallas sanoi ei – suomalaisen NHL-ura sai kovan iskun!
- Jokerien Liiga-konkari teki ratkaisunsa – uusi osoite löytyi yllättävän läheltä!
- Matias Maccelli vaihtaa seuraa NHL:ssä!
- Aleksander Barkov saa uuden seurakaverin – Florida hankki Tre Kronorin tähtimaalivahdin
- KalPan pistetykki lähtee – uusi seura selvisi!
- TSN: Suomalaistähdestä iso päätös Floridassa – voi tulla tänään
- Jarkko Ruutu löysi töitä NHL:stä – Jarmo Kekäläinen palkkasi tiimiinsä
- Yllätyskäänne NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo muuttui
- Ilves kiinnitti NHL:stä tutun puolustajan – ”Pelaa parhaita pelivuosiaan”
- Jussi Ahokas tiputti ison uutisen – MTV: Tämä on tilanne NHL-unelman suhteen