Ruotsissa pelaava leijonaluotsin poika tylyttää Suomen Liigaa: ”Ruotsissa taso on paljon korkeampi!”
Kuva: Juha Tamminen
Hyökkääjä Joel Mustonen on suomalaisissa jääkiekkopiireissä hieman tavallisesta poikkeava tapaus.
Mustonen, 25, on syntynyt Oulussa, mutta pelannut käytännössä koko ikänsä Ruotsissa. Mustonen oli vain noin vuoden ikäinen, kun hänen jääkiekkovalmentajana työskennellyt isänsä Pasi sai pestin Ruotsin I divisioonan Kiirunasta. Koko perhe seurasi isän perässä länsinaapurin puolelle.
Mustosen kasvattajaseura on Tingsryds AIF, ja viimeiset juniorivuotensa sekä ensimmäiset miesten kautensa hän pelasi Skellefteå AIK:ssa.
Suomessa Mustonen on pelannut vain kaudet 2013–15 sekä osan viime kautta Lahden Pelicansissa. Maajoukkueissa Mustonen on edustanut Suomea kaikissa juniori-ikäluokissa sekä kahdessa A-maaottelussa.
Suomen jääkiekkopiireissä isä-Pasi tunnetaan paremmin kuin Joel Mustonen. Pasi nimittäin on valmentanut Suomen naisten maajoukkuetta neljän kauden ajan. Pasi Mustonen on tullut tutuksi melko suorapuheisena miehenä, eikä omena ole ainakaan kovin kauas puusta pudonnut.
Joel Mustonen nimittäin kertoo tänään Ruotsin SHL-liigan nettisivuilla julkaistussa haastattelussa suoran mielipiteensä Suomen Liigan ja Ruotsin SHL:n eroista.
– Suomen liigassa pelataan hieman suoraviivaisemmin ja jollakin tapaa huolimattomammin. SHL:ssä peli on erittäin kurinalaista, ja virheitä pyritään välttämään. Suomessa mennään enemmän edestakaisin. En tiedä, voiko sanoa että peli Suomessa on hyökkäävämpää, mutta ainakaan Suomessa ei ajatella niin paljon puolustuksen kautta, Mustonen sanoo.
Sarjojen tasoeroista Mustosella on selvä näkemys.
– Mielestäni Ruotsissa taso on paljon korkeampi ja leveämpi. Erityisesti leveämpi, kun mietitään kolmos- ja neloskentällisiä. Kyllä, SHL:ssä taso on paljon korkeampi kuin Suomen liigassa, Mustonen analysoi.
Mustonen pelasi viime kauden lopun Ruotsin suurseurassa Frölundassa, jossa jatkaa myös ensi kaudella.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Tuomio tuli – Liiga-kauden ensimmäinen pelikielto julki!
- Lukko koki ison takaiskun – näin kommentoi Tomi Lämsä
- Ukko-Pekka Luukkonen kuuli NHL-siirtohuhuista yllättävästä osoitteesta
- HIFK:lle paha takaisku? Liigan kurinpito tutkii tähtivahvistuksen toimintaa
- Jokerifaneilla paloi hihat: ”Ottaisiko Mestis meidät vielä takaisin?”
- Jokerit koki ruman selkäsaunan! Maalivahtiongelmat saivat jatkoa
- Jokerit: Huippuvahvistus debytoi
- Jättitappiot! KSML: JYP teki murheellisen taloudellisen tuloksen
- Tommi Niemelältä erikoista käytöstä murskatappion jälkeen: ”Hyvää illanjatkoa kaikille”
- Ilvekselle ruma selkäsauna! Tähtivahvistuksella karmea startti
- Jokerifaneilla paloi hihat: ”Ottaisiko Mestis meidät vielä takaisin?”
- HIFK:lle paha takaisku? Liigan kurinpito tutkii tähtivahvistuksen toimintaa
- Urheilucast: NHL-pomo lensi Tampereelle Benjamin Rautiaisen takia – nyt Tappara menettää tähtensä
- Jokerit koki ruman selkäsaunan! Maalivahtiongelmat saivat jatkoa
- Pohjois-Amerikassa tärähti vaihtokauppa – menettääkö Tappara nuoren tähtensä?
- Jokerit: Huippuvahvistus debytoi
- Tommi Niemelältä erikoista käytöstä murskatappion jälkeen: ”Hyvää illanjatkoa kaikille”
- Jättitappiot! KSML: JYP teki murheellisen taloudellisen tuloksen
- Ottelu keskeytettiin heti alkuunsa – SM-liigasta tuttu supertähti makasi liikkumattomana jäällä
- IS: Antti Pennasen tulevaisuudesta iso paljastus!