Kaksimetrinen puolustajamörkö! Leijonien NHL-lupaus palasi Suomeen – avaa siirtonsa taustat: ”Helppo päätös, ero valtava”
Kuva: Ilari Isotalo
TIKKURILA. Tasan kaksi metriä pitkä ja 95-kiloinen Eemeli Räsänen on puolustajalupaus, jota ei ole vaikea erottaa jäältä.
19-vuotias Toronto Maple Leafsin puolustajalupaus oli heti isossa roolissa, kun Jokerit aloitti harjoituskautensa torstaina Tikkurilassa. Räsänen pelasi isot minuutit helsinkiläisseuran kaataessa Neftehimikin maalein 4-3.
Leijonat.com tapasi pelin jälkeen puolustajamörön, joka kertoo hypyn Jokereihin olleen lopulta mieluisa ratkaisu. Päätös muhi mielessä jo viime kaudella OHL:ssä.
– Se oli helppo päätös. Heti, kun viime kausi alkoi, tiesin, että seuraavalla kaudella pitää mennä jo miesten peleihin. Jokerit tuli mukaan kuvioihin – sekin oli aika iso juttu. Kukapa ei tänne haluaisi tulla, Räsänen virnistää Leijonat.comille.
Järkälemäinen pakki luuti kaksi edellistä kautta Kanadan juniorisarja OHL:ssä. Viime kausi todisti jo, että Kingston Frontenacsin järkäle kuuluu kovempiin sarjoihin.
– Tuli olo, että tarvitsen enemmän haastetta. Ero on valtava – OHL:ssä peli on aikamoista koohottamista. Kiekko päätyyn ja perään. Se ei vaadi hirveästi aivotyötä. Täällä on enemmän vapauksia pelata. Ja onhan myös taitoa valtavasti enemmän, Räsänen pohtii.

”Tulevaisuuden huippupuolustaja”
Räsänen kuuluu pakkeihin, jotka antavat alkusyksyn aikana näyttöjä KHL-valmennukselle. Alku oli pirteä – nuorukainen nousi heti ensimmäisessä pelissään Jokereiden ylivoimalla. Iso pommi on vahvuus, jota ei nähty vielä torstaina. Se on yksi Räsäsen aseita mahdollisesti myös KHL:ään. – Haluan pelata oman pään hyvin. Ja olla fyysinen, kun on paikka. Muuten varmaa peruspeliä, Räsänen itse pohtii. Jokereiden päävalmentaja Lauri Marjamäki oli tyytyväinen nuorukaisen debyyttiin. Valmennus muistuttaa maltista 19-vuotiaan järkäleen kanssa. – Hänellä on mitat, asenne ja luonne kohdillaan. Hänen kanssaan ottaa varmasti hetken ennen kuin Eemeli pääsee kunnolla irti, Marjamäki luonnehtii Leijonat.comille. Jokipojat-kasvatti kannattaa painaa mieleen. Marjamäki uskoo, että nuorukaisesta on paljon iloa Jokerit-faneille. – Tulevaisuuden huippupuolustaja. Me yritämme auttaa häntä tulevina vuosina, jotta hänestä kasvaa piinkova ammattilainen, valmentaja kiteyttää. Ilari Isotalo, Tikkurila Twitter: @IlariIsotaloLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Antti Pennanen nosti esiin huiman tilaston Suomen pelistä: ”Kova suoritus”
- Katso ilmaiseksi: Leijonat kohtaa MM-kisoissa USA:n – tv-lähetykset ja selostaja
- Aatu Räty odottaa innolla yhden USA-pelaajan kohtaamista: ”Katotaan, kumpi on kovempi jätkä”
- Mikael Granlundin saapumisesta iso paljastus
- Maalivahti vaihtuu – tässä Leijonien kentälliset USA-otteluun!
- Leijonista iso uutinen – tämän miehen kisapassi leimattiin!
- UC: Teuvo Teräväinen olisi halunnut jatkaa MM-kisoissa – sitten tuli käsky
- MM-kisoissa jättiyllätys – sankarivahdille makoisa päänahka: ”Toivon, ettei autoani sytytetä tuleen”
- Lähde: Suomen NHL-pakista iso huhu – tässä uusi osoite!
- Jymypaukku! MM-kisoissa jättimäinen yllätys
- LIVESEURANTA: Suomi-Saksa – Leijonille voitto MM-avauksesta!
- LIVESEURANTA: Leijonat kaatoi Unkarin ja jatkaa puhtaalla pelillä!
- Näin katsot Leijonien ja kaikkien muiden maiden MM-ottelut ilmaiseksi
- Antti Pennaselta iso paljastus Mikael Granlundista
- UC: Teuvo Teräväinen olisi halunnut jatkaa MM-kisoissa – sitten tuli käsky
- MTV:n ohjeistus Elisan asiakkaille – näin saat jääkiekon MM-ottelut näkyviin
- Jymypaukku! MM-kisoissa jättimäinen yllätys
- Maalivahti vaihtuu – tässä Leijonien kentälliset USA-otteluun!
- Jussi Jokinen sanoi Viaplaylla suoraan kuka pitäisi istuttaa Teräväisen tilalle: ”Kuin nenä päähän”
- MM-kisapassit leimattu – nämä miehet jäivät ulos