Sebastian Aho ja Teuvo Teräväinen onnistuivat viimein – suomalaiset osallisena myös isossa nujakassa
Carolina Hurricanesin suomalaistähdet Sebastian Aho ja Teuvo Teräväinen pääsivät vaihteeksi pisteille 4-1-voittoon päättyneessä Anaheim Ducks -mittelössä.
Yhden osuman iskenyt Aho katkaisi pelissä kahden ottelun pisteettömän putken, Teräväinen puolestaan sai kahdella syöttöpinnalla viisi kamppailua käsittäneen pisteettömän putken poikki.
Kamppailussa suomalaisten pisteitä enemmän puhutti viime hetkien tilanteet. Ahon osumasta syntyi melkoinen torikokous sitä edeltäneiden tapahtumien takia.
Kotijoukkueen pelaajat nimittäin hyökkäsivät tällä kaudella pisteet 8+19=27 latoneen hyökkääjän kimppuun heti, kun hän oli iskenyt pikkumustan tyhjänä ammottaneeseen reppuun.
Kimppuun hyökkäämisen motiivi ei ollut esimerkiksi tyhjään tehdyn maalin tuulettaminen eli pelin ja vastustajan epäkunnioittaminen tällä tavoin, vaan suomalaisen aiemmin antama töötti. Hän kolautti Anaheimin Adam Henriqueta päähän yläkropallaan.
Tilanne suivaannuutti niin pahasti, että Ducks- ja Hurricanes-pelaajat olivat toistensa kimpussa osuman jälkeen.
Maalin syntyajassa pöytäkirjaan merkattiinkin lopulta useampi jäähy, kun Anaheimista kakkua sai kolme pelaajaa ja Hurricanesista kaksi – Aho mukaan luettuna. Suomalaisen kakkosen syy oli huitominen, tilanteen muut pelaajat saivat kakkosia, vitosia ja kymppejä väkivaltaisuudesta ja tappelemisesta.
Ahon osuman ja pätkän sen jälkeisistä nahinoista näet painamalla tätä.
Kuohuttavasta episodista kirjoitti Suomessa ensimmäisenä MTVuutiset.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Leijonat löi Ruotsin kanveesiin 4 Nationsin jatkoaikatrillerissä! Katso maalit
- Tappara ja Kärpät haalivat vahvistuksia – haaviin NHL-huippulupaus sekä mestarihyökkääjä
- Leijonien valmennukselle kovaa kritiikkiä Ruudun studiossa: ”Suomi oli ainoa”
- KooKoo rysäytti: Löi tiskiin ison sopimusuutisen!
- Leijonat laittoi ketjut uusiksi Ruotsi-peliin – Kaapo Kakko nousee kokoonpanoon!
- HPK näytti viime kauden ykkösvahdilleen ovea
- IS: Kärpiltä hurja värväys – ratkeaako koko kauden piinannut maalivahtiongelma?
- Lukossa ovi käy: hyökkääjän sopimus purettu
- Leijonat pelaa selkä seinää vasten! Tässä ovat Ruotsin vaarallisimmat tähdet
- NHL-lupaus lähtee Ruotsista – huhujen mukaan seuraava osoite on Liiga
- Kanadalle painajaismainen takaisku 4 Nations -turnauksen avausottelussa: supertähden turnaus ohi
- SaiPa rysäytti ison kiinnityksen pöytään!
- Liiga-seuralta yllätysveto: Viime kauden floppihankinta palaa Suomeen!
- IS: Liiga-seura pisti supertähtensä myyntiin – hurja hintalappu!
- Näkökulma: Patrik Laine yllätti – niin hyvässä kuin pahassa
- Auston Matthews paljasti: USA:n tähtijoukkueen on pakko muuttaa peliään Suomea vastaan
- Jukka Jalonen jyrähti epäilijöille Ruudulla: ”Jos vähänkin tietää lätkästä”
- Lähde: Menettääkö Pelicans tähtihyökkääjänsä kesken kauden?
- Leijonien tulokaspelaajasta huima arvio Pohjois-Amerikassa!
- Leijonat mureni rumasti! Hieno taistelu kääntyi tylyksi selkäsaunaksi