Jälleen hurja vertaus! Asiantuntija ylistää Miro Heiskasta: ”Olen hyvin varovainen tässä arviossani, mutta…”
Kuva: Getty Images
Dallas Starsin paidassa tänä syksynä debytoinut Miro Heiskanen on lyönyt itsensä melkoisella tavalla läpi NHL:ssä.
Kehuja on satanut pitkin kautta, eikä syyttä. Starsin tähtipuolustaja John Klingbergin loukkaannuttua marraskuun puolivälissä on Heiskanen kannatellut yhdessä Esa Lindellin kanssa texasilaisjoukkueen puolustusta pelaten illasta toiseen hurjia minuutteja.
30 pelaamassaan ottelussa Heiskanen on summannut 15 (5+10) tehopistettä ja kellottanut keskimäärin 23 minuuttia jääaikaa ottelua kohden.
Jo kaiken nähneet kiekkoasiantuntijat rapakon takana hämmästelevät nuorukaisen kypsyyttä.
– Hän on 19-vuotias, se hämmästyttää minua eniten. Hän ymmärtää pelin aivan toisella tasolla kuin muut, ihan kuin hän tekisi kiekosta väitöskirjaansa, TSN:n kiekkoanalyytikko Craig Button toteaa ESPN:lle.
Button kiinnittää huomiota varsinkin suomalaisen pelaamiseen puolustuspäässä.
– Olen hyvin varovainen tässä arviossani, mutta hänen tyylinsä ja olemuksensa ovat kuin Nicklas Lidströmillä aikoinaan. Hän vain ottaa vastustajat pois kiekosta ennen kuin he edes huomaavatkaan. Hän on kuin kirurgi, jonka viiltoa ei edes tunne kun leikataan, analyytikko ylistää.
Vertaus nelinkertaiseen Stanley Cup-voittaja Lidströmiin on melkoinen, sillä ruotsalainen pelasi NHL:ssä peräti 1564 ottelua takoen hurjat 1142 (264+878) tehopistettä.
Lue myös: Video: Miro Heiskanen jälleen maalinteossa – jo yksi NHL-puolustajien parhaista
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jokereihin yhdistetty tehomies teki valintansa – ”Hevonp*skaa”
- NHL-toimittaja lataa: tämän seuran pitäisi hankkia Patrik Laine!
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- SK: Liigan tuore ulkomaalaisvahvistus loukkaantui heti – tämä on tilanne nyt
- IS: Suomalainen teki historiallisesti NHL-sopimuksen – ensimmäinen laatuaan