Nuorten Leijonien huippuvahvistus ei olisi halunnut MM-kisoihin, NHL-luotsi patisti: ”Tartuttava tilaisuuteen”
Kuva: Getty Images
Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkuetta tapaninpäivänä käynnistyvissä MM-kisoissa vahvistava Henri Jokiharju ei olisi halunnut lähteä Kanadan Vancouverissa ja Victoriassa käytäviin kisoihin.
Asiasta kertoo Jokiharjun edustaman NHL-joukkueen Chicago Blackhawksin päävalmentaja Jeremy Colliton The Athletic-lehdelle.
Collitonin mukaan 19-vuotiaan suomalaisen kannattaa kuitenkin tarttua tilaisuuteen ja tehdä siitä itselleen mahtava kokemus.
Surkean alkukauden pelannut chicagolaisjoukkue katsoo puolustustajalupauksensa osalta jo tulevaisuuteen.
– Me tulemme rakentamaan tämän joukkueen niin korkealle tasolle kuin vain pystymme. Tämä ratkaisu on nyt paras asia sekä joukkueellemme että hänelle. Jos aiomme voittaa, tarvitsemme hänet suureksi osaksi menestystämme, Colliton toteaa.
Blackhawks on tällä hetkellä NHL:n läntisessä konferenssissa toiseksi viimeisellä sijalla ja pudotuspelipaikka on karannut jo 11 pisteen päähän, kun kausi on pian jo puolivälissä.
Tulokaskauttaan pelaava Jokiharju aloitti sesongin mainiosti, mutta viime aikoina otteissa on näkynyt pientä hyytymistä. Blackhawks toivookin pariviikkoisen turnauksen piristävän 32 kamppailussa tehot 0+11 summannutta suomalaista.
LUE LISÄÄ: Jättimäinen vahvistus: NHL-yllättäjä liittyy Nuorten Leijonien MM-joukkueeseen
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Näkökulma: Konsta Helenius ajaa Leijonat-legendan ulos kokoonpanosta
- Leijonille uusi NHL-vahvistus – yhden pelaajan MM-kisamatka ohi
- Näkökulma: Karu näky MM-kisojen päänäyttämöllä
- MTV: Juhamatti Aaltonen sanoi sen ääneen – tämä mies ulos Leijonien ykkösketjusta
- NHL-vahvistus Suomelle? 20-vuotias hyökkääjä voi liittyä Leijoniin
- Suru-uutinen: 27-vuotias maajoukkuehyökkääjä kuoli traagisesti
- Maajoukkuehyökkääjä vaihtaa SM-liigaseuraa
- Näin Antti Pennanen kommentoi Leijonien erikoista ongelmaa
- Kahdet MM-kisat pelannut leijonapakki SM-liigaan!
- Patrik Laine Aleksander Barkovista: täysin erilainen kulisseissa kuin median edessä
- IS: Antti Pennaselta iso päätös – Jesse Puljujärvelle kova kohtalo MM-kisoissa
- LIVESEURANTA: Suomi-USA – Leijonat päihitti hallitsevan maailmanmestarin!
- UC: Teuvo Teräväinen olisi halunnut jatkaa MM-kisoissa – sitten tuli käsky
- Katso ilmaiseksi: Leijonat kohtaa MM-kisoissa USA:n – tv-lähetykset ja selostaja
- Urheilucast: Nyt nousi järisyttävä siirto puheeksi – Leijonat-hyökkääjä palaa Liigaan?
- Maalivahti vaihtuu – tässä Leijonien kentälliset USA-otteluun!
- Jymypaukku! MM-kisoissa jättimäinen yllätys
- Herkkua kiekkofaneille: Aleksander Barkov pelaa yhden ottelun Suomessa
- Aatu Rädyn sisäpiiritieto pelasti Leijonat takaiskulta: ”Sanoin, että…”
- Olli Jokinen latasi MTV:llä suorat sanat USA:n NHL-veteraanista: ”Kentän huonoin pelaaja”