Nuoret Leijonat taipuivat Ruotsille – jäähyt ja avauspeli joukkueen isoimmat murheet
Kuva: Getty Images
Nuorten Leijonien avausottelua värittivät ennen kaikkea runsaat jäähymäärät. Suomelle tuomittiin ottelun aikana peräti seitsemän kaksi minuuttista, kun Ruotsille niitä vihellettiin kolme kappaletta. Ruotsi vei ottelussa pidemmän korren lukemin 2-1.
Suomi oli isoissa vaikeuksissa ensimmäisessä erässä. Peli oli seisovaa, eikä hyökkäyksiä saatu millään käyntiin. Esitys oli hermostunut ja ylilatautunut, mikä näkyi nimenomaan jäähyinä. Ukko-Pekka Luukkonen piti Suomea pystyssä ja päästi vaikeassa ensimmäisessä erässä vain yhden maalin.
Nuoret Leijonat osoittivat piristymisen merkkejä toisessa erässä, mutta joukkue jäi maaleitta. Viimeisessä erässä Suomi pääsi viimein vauhtiin, mutta aika ei riittänyt ottelun tasoittamiseen. Ainokaisen maalin iski kapteeni Aarne Talvitie.
Ottelun hahmo oli ehdottomasti Ruotsin tähtipelaaja Erik Brännström. Puolustajalupaus iski joukkueensa molemmat maalit, kummankin ylivoimalla.
Lue myös:
– Jäähy vai tuomarivirhe? Suomi joutui heti kärsimään kyseenalaisesta sääntömuutoksesta
– Ruotsalaisasiantuntijat lyttäävät suomalaistaklauksen: ”Todella pahaa katsottavaa”
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Yli 600 Liiga-ottelun veteraani: ura ohi – paljasti seuraavan askeleensa
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!
- Suomen mestari Tappara: jättitappiot!
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- Kultaleijona Patrik Puistola debytoi uudessa seurassaan – latoi heti jättitehot!
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Tässä MTV:n Liiga-tiimi alkavalle kaudelle – nämä ottelut näkyvät ilmaiseksi!
- Aleksander Barkov vaikuttui Tapparan NHL-lupauksista – yksi ominaisuus ylitse muiden
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!
- Yli 600 Liiga-ottelun veteraani: ura ohi – paljasti seuraavan askeleensa
- Tässä on Kärppien uusi kapteeni – kultaleijona korvaa seuraikonin!