MM-välieriin uskomattomasta draamasta! Suomi juotti Ruotsille tappion karvasta kalkkia jatkoerässä
Kuva: Getty Images
Suomen alle 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue on edennyt Japanin Obihiron MM-kisoissa välieriin. Sinivalkoiset kurmottivat rakasta länsinaapuria oikein urakalla latomalla pikkumustan reppuun jatkoerässä vieden puolivälierän numeroin 3-2.
Sinivalkoisten ensimmäinen osuma oli Sanni Rantalan käsialaa. Lopussa Suomi näytti ajautuvan katkeraan tappioon, kun Ruotsi tarrasi aivan lopussa jatkopaikkaan 2-1-ylivoimamaalilla. Näytti, että Elisa Holopaisen jäähy koituu kohtalokkaaksi.
Mutta mitä vielä. Suomi teki sinikeltaisia vastaan ”ruotsit”, kun se nousi tasoihin kippari Nelli Laitisen osumalla vain pari minuuttia ennen päätöserän loppua. Jatkoerässä Holopainen kuittasi jäähynsä parhaimmalla mahdollisella tavalla.
Digitaalit pysähtyivät aikaan 65.34 pistepörssin kärjen lyötyä Suomen välieriin.
Ikäluokassa vain yhden pronssin ottaneen Suomen osalta pullat ovat uunissa oikein hyvin. Esimerkiksi pistepörssin kärjessä keikkuvaa Holopaista (5+2=7) komppaa kakkosena oleva Viivi Vainikka (1+4=5).
Tyttöleijonat kohtaa lauantaiaamun välierässä ikäluokan ykkösmaan Yhdysvallat. Toisen semifinaaliparin muodostavat Kanada sekä Venäjän ja Sveitsin välisen puolivälierän voittaja.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat Teemu Turusen perässä – ”täysin hävytön” tarjous pöydällä!
- Näin kultaleijona Jesse Puljujärvi kommentoi NHL-unelmiaan Ilta-Sanomille
- Teemu Turunen palaa Suomeen – näin hän kommentoi
- Expressen: Teemu Turusen sopimus puretaan – palaamassa Liigaan!
- Tämä NHL-seura iski silmänsä Eeli Tolvaseen
- Liigan entinen tehopuolustaja: uusi joukkue!
- Lukko jää taakse – puolustajan siirto riippuu yhdestä asiasta
- Nyt tuli ratkaisu – Ilveksen puolustajalle iso mahdollisuus
- Nyt se on ohi – SaiPassa pelannut NHL-konkari lopettaa
- Liiga jää taakse – tässä Tapparan mestaripuolustajan uusi osoite