Voi pahus, mitä kyytiä! Tuoreen päävalmentajan liigauralle järkyttävän huono alku
Kuva: Juha Tamminen
KooKoo on vajonnut Liigassa kauas kärki-, saatika pudotuspelipaikoista, kun esimerkiksi kymmenenteen sijaan on matkaa jo 12 pinnaa. Joukkue tiedotti alkuviikosta purkaneensa Tuomas Tuokkolan päävalmentajan pesti, ja ruoriin hyppäsi Mikko Heiskanen.
Viime keväänä KeuPa HT:n Mestiksen mestariksi luotsaneen uuden päävalmentajan alku kouvolalaisjoukkueessa on ollut tuskien taival – ehkä pahin, mitä kuvitella saattaa.
Aiemmin väkevästä hyökkäämisestään Malte Strömwallin, Miikka Pitkäsen, Anrei Hakulisen ja kumppanien johdolla tullut KooKoo on tuskaillut puolustamisensa kanssa, ja nyt se on näkynyt kakkosluotsin paikalta peräsimeen nousseen Heiskasen uran alussa karusti. Niin kuin on sekin, että nyt maalintekeminenkään ei tahdo luonnistua.
Joukkue otti viikolla lukua Kärpiltä ja Pelicansilta nimittäin yhteismaalein 1-10 – jääden tietysti pisteittä. Heiskasen ja kouvolalaisten kannalta olisi suotavaa, että esimerkiksi mainitut numerot kääntyisivät toisinpäin hyvinkin pian.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Liigasta tuttu maajoukkuetähti palaa kotiin – takana pitkä ulkomaankierros
- Kultaleijona palaa Liigaan – ”Valtavasti kokemusta, laatua ja rauhallisuutta”
- Antero Mertaranta: Yllätyspesti – ”Show voi alkaa”
- Doug Shedden löysi uuden seuran – saa apuvalmentajakseen suomalaislegendan
- Liiga-seurat jahtasivat pistetykkiä – sai paremman tarjouksen Ruotsista
- TPS:lle vahvistus maalivahtiosastolle!
- HS: Kiekko-Espoolle jälleen jättimäiset taloudelliset tappiot!
- VB: Sport kaappasi vahvistuksen AHL:stä – on pelannut Suomessa ennenkin
- Leevi Teissala: yllätyssiirto!
- Valtava onnistuminen – Sebastian Aho nousi sankariksi Stanley Cup -finaaleissa!
- Doug Shedden löysi uuden seuran – saa apuvalmentajakseen suomalaislegendan
- Liiga-seurat jahtasivat pistetykkiä – sai paremman tarjouksen Ruotsista
- Kultaleijona palaa Liigaan – ”Valtavasti kokemusta, laatua ja rauhallisuutta”
- Antero Mertaranta: Yllätyspesti – ”Show voi alkaa”
- VB: Sport kaappasi vahvistuksen AHL:stä – on pelannut Suomessa ennenkin
- TPS:lle vahvistus maalivahtiosastolle!
- Liigasta tuttu maajoukkuetähti palaa kotiin – takana pitkä ulkomaankierros
- Leevi Teissala: yllätyssiirto!
- Tapparalle jysähti iso uutinen – Benjamin Rautiainen: ”Haluan tuoda sen julki”
- HS: Kiekko-Espoolle jälleen jättimäiset taloudelliset tappiot!