Melkoinen tilastoihme! Liigan parjattu NHL-konkari yllättävässä vireessä – venyykö nollaputki?
Kuva: Ilari Isotalo
40-vuotias Niklas Bäckström osoittaa yhä pystyvänsä torjumaan Liigassa parhaimmillaan loistavalla tasolla.
Vaikka vastuu Tapparassa on jäänyt talven aikana todella vähälle, on konkari torjunut vakuuttavasti harvat minuutit maalillaan. Kuin varkain konkari on pitänyt maalinsa puhtaana putkeen jo 165 minuuttia ja viisi sekuntia.
Tilasto on melkoinen: Bäckström on päästänyt viimeksi maalin Liigassa marraskuussa. Sen jälkeen hän on pitänyt maalinsa puhtaana kerran joulukuussa – ja heti perään tammikuussa.
Tuorein onnistuminen tuli lauantaina kesken JYP-pelin, kun Bäckström vaihdettiin maalille JYPin salama-alun jälkeen. Konkari piti maalinsa puhtaana tuossa ottelussa reilut 52 minuuttia keräten tililleen 16 torjuntaa.
Tuon pelit otteet palkitaan myös tiistai-iltana. Bäckström aloittaa Tapparan maalilla, kun tamperelaisryhmä kohtaa KalPan. Samalla konkarilla on mahdollisuus venyttää yllättävää nollaputkeaan.
Kuvaavaa on, ettei Bäckström ole enää kaukana Liigan kaikkien aikojen nollaputkista. Kymmenentenä oleva Joni Myllykoski piti maalinsa puhtaana vajaat 203 minuuttia – Bäckström on tästä enää alle 40 minuutin päässä.
Onnistumiset maistuvat varmasti Bäckströmille, jota on parjattu myös sosiaalisessa mediassa. Tappara yllätti tuoreeltaan hankkimalla maalilleen lisävahvistuksen, kun seura teki sopimuksen tshekkivahti Miroslav Svobodan kanssa. Moni epäili nuorukaisen hyppäävän Bäckströmin paikalle kirittämään Tapparan ykkösvahti Christian Heljankoa.
Tappara lähetti tuoreen hankinnan lainapestille Mestis-seura LeKiin. Ainakin sen ajan Bäckströmillä on aikaa näyttää osaamistaan Liiga-jäillä.
Liiga-maalivahtien pisimmät nollaputket:
1. Kimmo Lecklin, TPS 259.28 1997–98 2. Dominik Hrachovina, Tappara 233.21 2016–17 (playoffs) 3. Eero Kilpeläinen, KalPa 233.13 2015–16 4. Teemu Lassila, TPS 230.15 2014–15 5. Tim Thomas, Jokerit 225.31 2004–05 6. Antti Lehtonen, Ilves 222.08 2016–17 7. Juha Metsola, Tappara 210.59 2012–13 (playoffs) 8. Riku Helenius, JYP 208.20 2011–12 9. Sinuhe Wallinheimo, JYP 204.09 2008–09 10. Joni Myllykoski, JYP 202.46 2010–11 11. Antti Raanta, Ässät 196.38 2012-13 12. Dennis Endras, HIFK 195.55 2011-12 13. Pekka Tuokkola, JYP 189.48 2008-09 14. Ilpo Kauhanen, Tappara 188.29 1995-96 15. Miika Wiikman, HPK 185.58 2005-06 (playoffs)LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Leijonat-konkari vaihtaa seuraa – ura jatkuu Tshekin liigassa
- Leijonille jättivahvistus – Teuvo Teräväinen lähtee MM-kisoihin!
- Historiallinen finaalitrilleri: Leijonat-sentteri juhlii Sveitsin mestaruutta
- Kuuden suomalaisen NHL-kausi päättyi – Leijonien turha odottaa joukkoryntäystä MM-kisoihin
- Näin näet Suomi–Sveitsi-ottelun ilmaiseksi – tv-lähetykset, selostaja ja asiantuntijat
- Leijonat taipui niukasti Tshekille EHT-avauksessa
- MM-kultaleijona Oliwer Kasken maisema vaihtuu – tässä uusi seura
- Leijonat-puolustaja Peetro Seppälä jättää SHL:n: Liiga-sopimus!
- Urheilucast: Patrik Laineen kohdalla nostettiin shokkiratkaisu pöydälle!
- AL: Heikki Liedes teki valintansa – uusi Liiga-seura selvisi!
- Suomen NHL-toivo teki valintansa – siirtyy HIFK:hon!
- Lähde: Pistetykki palaa Liigaan vuosien tauon jälkeen!
- Suru-uutinen: KalPan entinen hyökkääjä kuoli yllättäen
- HIFK näytti ulkomaalaisvahvistukselle ovea – uusi seura selvisi!
- Nuorten Leijonien hyökkääjä palaa Suomeen – Liiga-seura nappasi riveihinsä
- LIVESEURANTA: Suomi – Tshekki – Leijonat irti Tshekin EHT-turnauksessa
- Tässä Leijonien kentälliset Tshekki-otteluun – kolme Pohjois-Amerikan vahvistusta mukana
- Näin näet Suomi–Tshekki-ottelun ilmaiseksi – tv-lähetykset, selostaja ja asiantuntijat
- TPS jatkaa kovia kaappauksia – Leijonista tuttu hyökkääjä Turkuun!
- Liiga-legenda: se oli siinä