HäSa: Pelicans vahvisti tulevan kauden kokoonpanoaan – Mestiksen pistepörssikärki sekä TPS-hyökkääjä uusimmat hankinnat
Liigassa neljäntenä oleva Lahden Pelicans on vahvistanut tulevan kauden joukkuettaan kahdella uudella hyökkääjällä, uutisoi Hämeen Sanomat.
Lahtelaisseura on lehden tietojen mukaan hankkinut tulevan kauden rosteriinsa Mestiksen pistepörssiä ylivoimaisesti johtavan Kiekko-Vantaan Miro-Pekka Saarelaisen sekä TPS:n nuoren hyökkääjälupauksen Otto Niemisen.
24-vuotias Saarelainen on suorastaan dominoinut Mestistä tällä kaudella iskemällä 40 ottelussa hurjat tehot 33+26=59. Saarelainen on edustanut Liigassa aiemmin sekä HIFK:ta että KooKoota yhteensä 64 ottelussa tehoin 8+7=15. Viime kaudella mies iski KeuPa HT:n paidassa pelaamissaan 50 Mestis-ottelussa tehot 25+24=49.
22-vuotias Nieminen on puolestaan pelannut TPS:n riveissä tällä kaudella 34 ottelua tehoin 11+8=19.
- Kaksi uutta maata liittyi Suomen rintamaan – kieltäytyvät pelaamasta Venäjää vastaan!
- Venäjän paluu oli liikaa – tunnettu suomalaisyritys uhkaa jättää MM-kisat!
- MM-kisamaa liittyi Suomen Venäjä-boikottiin – jyrkkä ilmoitus julki!
- MM-kisaisäntä sulkee oven Venäjältä – viisumeita ei heru!
- Urheilucast: Tappara ryöväämässä toisen Liiga-seuran pistekärjen – neuvottelut pitkällä!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves taistelevat Liigan maalitykistä – kova tarjouskilpa käynnissä!
- Nyt tuli jyrkkä linjaus – Suomi kieltäytyy pelaamasta Venäjää vastaan!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikolan tulevaisuus ratkesi – solmi uuden sopimuksen
- Sopimus julki – Petteri Lindbohmin uusi seura selvillä!
- Turku teki ison päätöksen – uhkaa luopua MM-isännyydestä Venäjän takia!
- Sopimus julki – Petteri Lindbohmin uusi seura selvillä!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves taistelevat Liigan maalitykistä – kova tarjouskilpa käynnissä!
- Urheilucast: Leijonat teki Raimo Helmiselle jättitarjouksen
- Urheilucast: Tappara ryöväämässä toisen Liiga-seuran pistekärjen – neuvottelut pitkällä!
- Nyt tuli jyrkkä linjaus – Suomi kieltäytyy pelaamasta Venäjää vastaan!
- Jori Lehterän pöydällä muhkeat tarjoukset – Urheilucast paljasti kaksi kosijaa!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikolan tulevaisuus ratkesi – solmi uuden sopimuksen
- Turku teki ison päätöksen – uhkaa luopua MM-isännyydestä Venäjän takia!
- Liiga-seurassa ovi käy – kaksi hyökkääjää vapaille markkinoille!
- Pitkäaikainen suursponsori ulos MM-kisoista Venäjä-päätöksen vuoksi!