Sebastian Aho rikkoi piste-ennätyksensä, Mikael Granlundin tehot eivät riittäneet voittoon asti
Kuva: Getty Images
Carolina Hurricanes aiheutti Edmonton Oilersille uusimman pettymyksen yön NHL-kierroksella voittamalla kotonaan maalein 3-1.
Ottelun ratkaisumiehiin kuuluivat kaksi maalia naulanneen Nino Niederreiterin lisäksi Carolinan suomalaistähdet Sebastian Aho (0+2) sekä Teuvo Teräväinen (0+1), joista ensin mainittu rikkoi ottelussa yhden kauden piste-ennätyksensä. Viime kaudella 65 paunaa iskenyt Aho on tehtaillut tällä kaudella pelaamissaan 58 ottelussa 24+42=66 pistettä.
Oilers on puolestaan voittanut vain yhden viimeisestä 11 ottelustaan. Sen suomalaisista torjuntavuoron saanut Mikko Koskinen merkkautti 24 torjuntaa. Jesse Puljujärvi pelasi ottelussa alle 10 minuuttia.
Siirtohuhujen keskellä pyörivä Minnesota Wild koki puolestaan 4-5-jatkoaikatappion New Jersey Devilsiä vastaan. Ennen ottelun puoliväliä jo 4-1-johtoon karannut Wild onnistui kuin onnistuikin tyrimään voiton lopulta vieraille. Mikael Granlund (1+1) syötti joukkueensa ensimmäisen maalin ja viimeisteli itse viimeisen.
Wild roikkuu tappiosta huolimatta lännen viimeisellä pudotuspelipaikalla yön kierroksen jälkeen.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sport hankki tutun hyökkääjän Sveitsin liigasta
- IS: Aleksander Barkov sai NHL-kärkivarauksen haukkomaan henkeään: ”Uskomatonta”
- Hieno saldo! 13 suomalaista varattiin NHL:ään
- ”Hullua” – Jarmo Kekäläinen teki NHL-draftin puhutuimman ratkaisun
- Kolme suomalaista varattiin NHL:n avauskierroksella – tässä ovat kaikki nimet
- Maajoukkuekapteeni antoi tukensa KHL:ään loikanneelle MM-sankarille – ”Täysin ansaittua”
- Leijonien MM-hyökkääjä: NHL-sopimus
- Leijonista tuttu tehomies sai lähtöpassit SHL-seurasta – ”Emme näe käyttöä”
- Tapparalle jättimenetys: Tehopuolustaja lähtee – uusi seura selvillä
- Kultaleijona etsii pelipaikkaa Liigasta – KSML: Puheet lopettamisesta voi unohtaa