Huonoja uutisia! Liiga-seura vaikeuksissa kesken pudotuspelitaiston – ”Ei tämä ole ensimmäinen kerta”

Pudotuspelipaikasta taisteleva Vaasan Sport on ajautunut haastelliseen tilanteeseen.
Joukkue kohtaa seuraavaksi keskiviikkona HIFK:n vajaamiehisenä, sillä joukkuetta on koetellut viime aikoina sairastumiset, loukkaantumiset sekä pelikiellot. Sportilta on tällä hetkellä sivussa muun muassa sellaisin pelimiehiä kuin Roope Talaja, Aleksi Ainali, Jyri Niemi ja Brody Sutter.
– Ei tämä ole ensimmäinen kerta, kun olemme tiukassa paikassa tämän kauden aikana. Kaikki pelaajat tietävät mistä pelataan, joten motivaatiotaso ja taistelutahto on varmasti tapissa. A-juniorimme ovat myös aikaisemmin hypänneet ennakkoluulottomasti liigaoukkueen kokoonpanoon, joten hekin tuovat lisää energiaa kentälle, toteaa Sportin päävalmentaja Ari-Pekka Pajuluoma seuran verkkosivuilla.
– Runkosarjassa on kahdeksan ottelua jäljellä. Nyt laitetaan All-In, taistellaan ja 14.3. katsotaan, mihin se on riittänyt, päättää Pajuluoma.
Sport on tällä hetkellä Liigassa sijalla 11. Viimeiseen pudotuspelipaikkaan on tällä hetkellä matkaa vain kaksi pistettä, mutta edellä majaileva JYP on pelannut kaksi ottelua vähemmän.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Leijonien kultasankari Sami Vatasen ensi kauden seura selvillä
- Roman Rotenbergiltä suolaista tekstiä Leijonista – lataa katkeran väitteen suomalaisten kultamitaleista
- Hurja arvio! IL: TPS-ikoni vertaa Aatos Koivua NHL-legendaan
- HPK nappasi Nuorten Leijonien hyökkääjän – pitkä sopimus kouraan
- Liiga-seura iski pöytään hurjan hankinnan!
- Toimittaja: Tappara virittelee jättihankintaa – tilanteesta uusi paljastus
- Liigan lisenssihakemussaagassa jymykäänne!
- Kaapo Kakon tilanteesta karmea paljastus
- Ismo Lehkonen lataa kovaa tekstiä sarjan pohjille jumiutuneesta Liiga-joukkueesta: ”Kaikkien aikojen farssi”
- LS: Kaksi Liiga-joukkueen pelaajaa putkaan viikonloppuna – seurapomo myöntää
- Lähde: Kiekko-Espoo virittelee huimaa kaappausta valmentajakseen Liigaan
- Ismo Lehkonen lataa kovaa tekstiä sarjan pohjille jumiutuneesta Liiga-joukkueesta: ”Kaikkien aikojen farssi”
- Liiga-seura iski pöytään hurjan hankinnan!
- Toimittaja: Tappara virittelee jättihankintaa – tilanteesta uusi paljastus
- LS: Kaksi Liiga-joukkueen pelaajaa putkaan viikonloppuna – seurapomo myöntää
- Ura jatkuu! Liigan 37-vuotias ulkomaalaisvahvistus löysi uuden työpaikan
- Huippulupaus lähtee Liigasta – loukkaantuminen päätti pestin Jukureissa
- MTV Urheilu: Heikki Hiltunen teki tylyn tempun Liiga-paikkaa hakeneelle TUTO:lle
- Kaapo Kakon tilanteesta karmea paljastus
- Pelikieltoa napsahti! Tällaiset sanktiot Tapparan ja TPS:n tappelusta tuli