Entisen Liiga-tähden hävytön kikka pakottamassa NHL:n tekemään sääntömuutoksen – ”Kunnianosoitus hänelle”
Kuva: Juha Tamminen
TPS:n väreissä SM-kultaa kaudella 2009-10 voittanut maalivahti David Leggio on luonut Suomen vuoden jälkeen erikoisella tavalla nimeä kiekkomaailmassa.
Leggio aiheutti melkoisen kohun AHL:ssä vuonna 2014, kun hän eliminoi vastustajan kaksi vastaan nolla -hyökkäyksen kaatamalla kylmän viileästi oman maalinsa kallelleen. Maalin kaataminen tarkoitti AHL:n sääntöjen mukaan rangaistuslaukausta, joka oli ainakin tässä kohtaa jenkkivahdille paljon parempi vaihtoehto, kuin kahden pelaajan kohtaaminen läpiajossa.
AHL:ssä Leggion temppua ei katsottu hyvällä ja sarja reagoi siihen välittömästi vaihtamalla sääntöjä siten, että oman maalinsa kaatanut maalivahti saa jatkossa automaattisen pelirangaistuksen.
Leggio käytti sääntöjen porsaanreikää uudelleen Saksan DEL-sarjassa vuonna 2017. DEL reagoi temppuun nopeasti lisäämällä säännön, jonka mukaan maalin tahallisesta kaatamisesta seuraa jatkossa automaattinen maali läpiajossa olleelle joukkueelle.
Sportsnetin toimittajan Elliotte Friedmaninin mukaan NHL:ssä on herännyt jo pieni pelko, että joku maalivahdeista sortuisi samaan porsaanreikään NHL-kaukaloissa.
– NHL on aloitettu keskustelut uudesta ”Leggio-säännöstä”. Tämä on kunnianosoitus maalivahti David Leggiolle, joka mielummin kaatoi maalinsa, kuin kohtasi kaksi vastustajan pelaajaa läpiajossa. NHL harkitsee tätä nyt tosissaan. Se on varmaa, että joku haluaa vielä kokeilla tätä taktiikkaa, Friedman kirjoitti 31 Thoughts -kolumnissaan.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nuoret Leijonat iskussa – nollasi Sveitsin
- Lukon jättävät Westerholmin veljekset: uusi seura
- TPS löysi todellisen helmen – iso sopimus julki!
- The Athletic: Patrik Laineelle avautui uusi mahdollisuus
- Urheilucast: Jonne Tammela voi tehdä yllättävän Liiga-loikan – mojova tarjous pöydässä
- The Athletic: Eeli Tolvasesta uusi käänne NHL:ssä
- NHL-supertähti rakastui Suomeen – SK: Tässä Liiga-seurassa haluaisi pelata
- Kiekko-Espoo teki tylyn tempun Petteri Rimpiselle
- Carolina-tähti laukoo suorat sanat Mikko Rantasesta: ”Todella outoa”
- Tuore suomalainen NHL-varaus löysi uuden joukkueen Pohjois-Amerikasta
- The Athletic: Patrik Laineelle avautui uusi mahdollisuus
- Kiekko-Espoo teki tylyn tempun Petteri Rimpiselle
- NHL-supertähti rakastui Suomeen – SK: Tässä Liiga-seurassa haluaisi pelata
- The Athletic: Eeli Tolvasesta uusi käänne NHL:ssä
- Urheilucast: Jonne Tammela voi tehdä yllättävän Liiga-loikan – mojova tarjous pöydässä
- TPS löysi todellisen helmen – iso sopimus julki!
- Lukon jättävät Westerholmin veljekset: uusi seura
- Carolina-tähti laukoo suorat sanat Mikko Rantasesta: ”Todella outoa”
- Podcast: Jukka Jaloselta paljastus Leijonat-uraltaan – ”Olisi hommat loppuneet siihen”
- Jussi Ahokas hylkäsi toisen tarjouksen – nyt selvisi syy: ”Kyse oli rahasta”