IS: Iso kasa tähtipelaajia jättää Oulun Kärpät – NHL:ään tulossa rutkasti lisää suomalaisväriä!
Kuva: Juha Tamminen
Ilta-Sanomat uutisoi keskiviikkona, että Oulun Kärppien rosteriin on tulossa suuria muutoksia ensi kaudeksi.
IS:n mukaan hyökkääjät Ville Leskinen ja Niclas Lasu, puolustajat Jani Hakanpää, Atte Ohtamaa ja Teemu Kivihalme sekä maalivahdit Veini Vehviläinen ja Jussi Rynnäs eivät jatka ensi kaudella Oulussa.
Liigan kovimpiin maalitykkeihin kuuluva Leskinen on saanut NHL:stä niin houkuttelevan tarjouksen, että häntä ei nähdä Euroopan kaukaloissa hetkeen.
Pohjois-Amerikkaan ovat siirtymässä myös Hakanpää ja Kivihalme, jotka kummatkin neuvottelevat parhaillaan NHL-sopimuksesta.
Luottopakki Ohtamaan sopimus olisi kattanut vielä ensi kauden, mutta mies on käyttämässä sopimuksessa olevan option, joka mahdollistaa siirtymisen ulkomaille.
Vehviläinen on taas solmimassa NHL-sopimusta Columbus Blue Jacketsin kanssa. IS:n mukaan Vehviläinen odottaa kuitenkin vielä Blue Jacketsin maalivahtitilanteen ratkeamista, sillä hän haluaa paikan NHL-seuran kolmen parhaan maalivahdin joukosta.
Vehviläisen kakkosvahtina tällä kaudella toiminut Rynnäs taas etsii uutta osoitetta Suomesta tai ulkomailta. 31-vuotias porilainen on kiinnostunut palaamaan kotikonnuilleen Ässien riveihin.
Kärppien ykkössentteri Lasu siirtyy ensi kaudeksi Ruotsin suurseuran Frölunda Indiansiin. Kärpät oli hänelle yksi vaihtoehto, mutta Frölundan tarjoaman viisivuotinen sopimus ratkaisi tässä kohtaa asian.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Eemil Vinni lähtee Pohjois-Amerikkaan – tässä uusi seura
- Jokereihin yhdistetty tehomies teki valintansa – ”Hevonp*skaa”
- NHL-toimittaja lataa: tämän seuran pitäisi hankkia Patrik Laine!
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”

- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Jokereihin yhdistetty tehomies teki valintansa – ”Hevonp*skaa”
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”