TPS tiedotti uusista hankinnoistaan – joukossa Pikkuleijonien MM-mitalisti!
TPS tiedotti torstaina nettisivullaan kolmesta uudesta pelaajasopimuksesta.
Maalivahti Julius Pohjanoksa ja puolustaja Aleksi Anttalainen saapuvat seuraan kaksivuotisilla kontrahdeilla, sekä puolustaja Nuutti Viitasalo 1+1-vuotisella sopimuksella.
22-vuotias Pohjanoksa on TPS:n oma kasvatti ja on pelannut kaksi edellistä kautta Mestiksen TUTOssa. Veskari pääsi debytoimaan myös TPS:n Liiga-joukkueessa kuluneella kaudella.
– Olen varma, että Pohjanoksa haluaa haastaa Rasmus Tirrosta taistelussa peliajasta tulevalla kaudella. Olen erittäin tyytyväinen maalivahtiosastomme iskukykyyn tulevia haasteita silmällä pitäen, toteaa TPS:n maalivahtivalmennuksesta vastaava Fredrik Norrena tiedotteessa.
20-vuotias Anttalainen on pelannut viimeiset kaksi kautta Blainville-Boisbriand Armadaa sekä Moncton Wildcatseja Kanadan juniorisarja QMJHL:ssa. Anttalainen oli myös voittamassa Suomelle alle 18-vuotiaiden MM-hopeaa kaudella 2016–2017.
20-vuotias Viitasalo pelasi päättyneellä kaudella 28 ottelua TUTOssa, sekä 26 ottelua TPS:n A-nuorissa.
– Joukkueen kokoaminen on hyvällä mallilla. Runko on kasassa ja kesän aikana mahdollisesti tulee vielä 2-3 uutta pelaajaa, TPS:n urheilutoimenjohtaja Antero Niittymäki kertoo.
Voita Karibian risteily – arvo 1400€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1400€ arvoisen Karibian risteilyn!
- Patrik Laine pääsi pois tukiohjelmasta – tämä tapahtuu seuraavaksi
- Liiga-seura kaappasi Tapparalle mestaruuden ratkaisseen hyökkääjän
- Iikka Kangasniemi palaa Liigaan!
- Liigassa vuosia sitten nähty hyökkääjä tekee paluun – mätti huippupisteet viime kaudella!
- No nyt! Lähes 90 tehopistettä takonut hyökkääjä siirtyy Liigaan
- TPS vahvistuu kahdella pelaajalla – haaviin kanadalaishyökkääjä: ”Hyökkäyssuuntaan erottuva pelaaja”
- IS: Eetu Selänne päättää uransa – isä paljasti tulevaisuuden suunnitelmat
- TPS:lle hurja menetys – superlupauksen ensi kauden pelipaikka selvillä
- IS: Tällaisen rangaistuksen Joonas Rask sai HIFK:lta
- Sopimus purkissa – Suomen NHL-sensaatio löi hurjalla tavalla rahoiksi!
- Columbus-GM astui lehdistön eteen – teki ison paljastuksen Patrik Laineen tilanteesta