Käyhän se näinkin: KHL:n puolustajien pistepörssin voittaneelle kanadalaiselle pikavauhtia uusi kansalaisuus – pian MM-tasolla uuden maan riveissä
Kuva: Getty Images
Kevään MM-kisat Slovakiassa käynnistyvät 10.toukokuuta, mutta jo sitä ennen pelataan 1. divisioonan maailmanmestaruuskilpailujen A-ryhmä Kazakstanin Astanassa, jossa kuusi maata kamppailee kahdesta paikasta ensi kevään MM-kisoihin.
Isäntämaa saa riveihinsä melkoisen vahvistuksen, kun Barys Astanan paidassa tällä kaudella KHL:n puolustajien pistepörssin voittanut kanadalaissyntyinen Darren Dietz on saanut sopivasti maan passin vain muutamia päiviä ennen kisoja.
Dietz on pelannut ennen uutta kansalaisuuttaan vain kaksi kautta uuden kotimaansa ykkösseurassa.
Mitenkään poikkeuksellinen tilanne ei silti ole, sillä Kazakstan on junaillut Pohjois-Amerikasta tulleita pelureita joukkueeseensa aiemminkin.
Dietz summasi KHL:n runkosarjassa tällä kaudella huimat 53 (15+38) tehopistettä voittaen sarjan pakkien pistepörssin selvällä erolla.
25-vuotias puolustaja on pelannut myös 13 NHL-ottelua Montreal Canadiensissa kaudella 2015-16.
1.divisioonan MM-kisojen A-ryhmä käynnistyy Astanassa tulevana maanantaina. Kazakstanin lisäksi nousua ykköstason MM-kisoihin hakevat Liettua, Valko-Venäjä, Etelä-Korea, Unkari sekä Slovenia.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kanadan nuori NHL-supertähti loukkaantui
- Kanadan olympiavoittajalle ja Dallas Starsin ikonille uusi NHL-sopimus
- SaiPan tehopakki lähtee Italiaan
- SHL-hyökkääjä siirtyy SM-liigaan
- Eeli Tolvanen hakee pitkää NHL-sopimusta – ”Paljon kiinnostusta”
- Entinen Liiga-kapteeni Miika Roine: ensi kauden seura selvillä
- Huhut kiihtyvät! Urheilucast: Pekka Jormakka palaamassa tuttuun seuraan
- Suomen NHL-maalivahdille sopimus!
- Venäläislegenda Aleksandr Ovetškinin, 40, uran jatkosta tuli ratkaisu
- Leijonien MM- ja olympiapakki Olli Määttä kaupattiin NHL:ssä!
- Huhut kiihtyvät! Urheilucast: Pekka Jormakka palaamassa tuttuun seuraan
- Entinen Liiga-kapteeni Miika Roine: ensi kauden seura selvillä
- Suomen NHL-maalivahdille sopimus!
- Leijonien MM- ja olympiapakki Olli Määttä kaupattiin NHL:ssä!
- Ville Heinola: uusi NHL-seura!
- Nyt tapahtui käänne: Uusi NHL-seura kiinnostui Patrik Laineesta
- Matias Maccelli allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen – seura vaihtuu
- Venäläislegenda Aleksandr Ovetškinin, 40, uran jatkosta tuli ratkaisu
- Ilveksellä edessä uudet ajat – seurapomo lähtee
- Ratkaisu tuli nopeasti – Kasperi Kapasen NHL-seura selvisi!