MM-kisoihin valmistautuva ruotsalaistähti nostaa NHL-seuransa kovinta palkkaa – syyttää floppikaudesta valmentajaansa?
Kuva: Getty Images
Ruotsin paidassa MM-kisoihin valmistautuvan Vancouver Canucksin palkkakuningas Loui Erikssonin mennyt NHL-kausi oli mieheltä täydellinen pohjanoteeraus.
33-vuotias, kuusi miljoonaa dollaria kaudesta kuittaava lähes tuhannen NHL-ottelun veteraani iski 81 ottelussa vain 11 maalia ja yhteensä 29 tehopistettä, joten nimekkään laitahyökkääjän peliaika kutistui syystäkin kauden edetessä minimaaliseksi.
MM-kisoihin parhaillaan valmistautuva ruotsalainen myönsi HockeySverigen haastattelussa uskonsa olevan koetuksella. Varsinkin aiempaa puolustavampi rooli sapettaa konkaria.
– En saanut juurikaan vastuuta. Valmentaja ja minä emme tule toimeen 100-prosenttisesti. On hankalaa, kun et saa sitä luottoa, jonka olet tottunut saamaan muilta valmentajilta aiemmin urallasi. Tottakai asia on siinä mielessä rankkaa, Eriksson avautuu väleistään Canucks-päävalmentaja Travis Greeniin.
Eriksson uskoo itsellään olevan vielä paukkuja NHL:n eliittitason hyökkääjäksi. Miehen sopimus umpeutuu vasta kauden 2021-22 päätteeksi, joten konkarihyökkääjä aikoo ”jatkaa taistelua” pelipaikkansa eteen.
– Tunnen olevani yhä hyvä pelimies tähän liigaan, ruotsalainen naulaa.
LUE MYÖS: Pavel Datsjuk havittelee tosissaan NHL-sopimusta – Lähde: Venäläislegenda toi perheensä Yhdysvaltoihin!
Siirtohuhut Jevgeni Malkinin ympärillä kuumenevat – päätymässä toisen venäläistaiturin tutkapariksi NHL:ssä?
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- HIFK:n kannattajilta kova päätös – Jokereiden kotiottelut boikottiin: ”Oksettavaa”
- IS: Ässät pelaajakaupoilla – haaviin kaksinkertainen Suomen mestari!
- Carolina Hurricanes kiinnitti suomalaispuolustajan – yksivuotinen sopimus
- Joona Luoto jatkamassa uraansa SHL:ssä – huippuseura kiinnostui
- Expressen: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan – tässä uusi seura
- NHL:ään varattu KooKoo-lupaus: sopimus purettu!
- Pikkuleijonien maalivahti löysi uuden seuran – Pohjois-Amerikka kutsuu!
- Ruotsalaisseura menetti Juuso Välimäen – hankkimassa tilalle toisen suomalaisnimen
- Oliver Kapanen voi joutua jättitreidin uhriksi NHL:ssä – ”En yllättyisi”
- Urheilucast: Kultaleijonan miljoonatarjous valui sivu suun NHL:ssä – uskomaton syy

- Tommi Kivistön sopimus purettu ikävästä syystä – Liigasta tuttu maajoukkuemies korvaajaksi
- Kärpistä tuttu tehomies päätyi vapaille markkinoille