Tämä olisi hurjaa! Loukkaantumiset vaivaavat Bostonia – nähdäänkö Nuorten Leijonien maailmanmestari NHL-finaaleissa?
Kuva: Getty Images
Boston Bruinsin kapteenin Zdeno Charan loukkaantuminen Stanley Cup-finaalien neljännessä osaottelussa saattaa asettaa Bruins-luotsi Bruce Cassidyn tiukan tilanteen eteen.
Cassidy kertoi ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa, ettei konkaripakin pelikunnosta seuraavassa ottelussa ole vielä tietoa.
Bruinsilta on sivussa puolustuksesta jo ennestään aivotärähdyksestä kärsivä Matt Grzelcyk, joten apuja saatetaan joutua hakemaan reserveistä.
Tällöin yksi vaihtoehto joukkueen kokoonpanoon voisi olla Nuorten Leijonien paidassa vuoden vaihteessa maailmanmestaruutta juhlinut Urho Vaakanainen.
Cassidy mainitsi 20-vuotiaan suomalaisen yhtenä vaihtoehtona joukkueen kokoonpanoon, mikäli Chara ei pysty viidennessä finaaliottelussa pelaamaan.
Muita mahdollisia nimiä täyttämään kipparin valtava ruutu ovat Steven Kampfer, Jeremy Lauzon ja Jakub Zboril.
Todennäköisin korvaaja joukosta olisi Cassidyn mukaan Kampfer.
– Hän on jo pelannut näissä pudotuspeleissä, mutta menetimme jälleen yhden vasemmalta laukovan pelaajan (Chara), joten joudumme miettimään asiaa myös sen kautta, Cassidy totesi.
Kampfer on pelannut tänä keväänä kahdessa pudotuspelissä ja on selvästi mahdollisista vaihtoehdoista kokenein, mutta laukoo oikealta puolelta, mikä saattaa askarruttaa Bruins-luotsia.
Vaakanainen on pelannut tällä kaudella ainoastaan kaksi NHL-ottelua. Pääosa sesongista on kulunut Providence Bruinsin AHL-joukkueessa, jossa suomalainen iski 30 ottelussa 14 (4+10) tehopistettä.
Mikäli puolustaja nousisi pelaavaan kokoonpanoon, olisi hän Bruins-maalivahti Tuukka Raskin ohella toinen suomalaispelaaja tämänvuotisissa Stanley Cup-finaaleissa.
Finaalisarja jatkuu Bostonissa perjantaiaamuna Suomen aikaa.
NÄIN KATSOT KAIKKI MM-KISOJEN OTTELUT ILMAISEKSI!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Leijonien aloittava maalivahti selvisi – tällä kokoonpanolla Itävallan kimppuun!
- Liigasta tuttu puolustaja päättää pelaajauransa – löysi heti uuden työn
- Tämä asia MM-kisoissa yllätti Jussi Tapolan: ”Ei ole vähään aikaan ollut”
- Tässä Leijonien duunariketjun salaisuus – Waltteri Merelä hehkuttaa: ”Äärimmäisen hyvä”
- Antti Pennanen mylläsi Leijonien ketjut uusiksi: NHL-vahvistus tekee paluun!
- Ovi käy: KooKoo menettää tähtipelaajansa – huhut vievät kilpailijan leiriin!
- Näkökulma: Ruotsi on jo vuosia kaivanut verta nenästään – nyt se saa, mitä tilaa
- Jokerit-tähti näki kaiken – Ruotsin MM-joukkueessa raju välikohtaus!
- Se oli siinä – Ilveksestä tuttu MM-puolustaja lopettaa uransa!
- Katso ilmaiseksi: Leijonat kohtaa MM-kisoissa Itävallan – tv-lähetykset ja selostaja
- Ei ole totta! Taas yhden Leijonat-pelaajan kisat ohi: ”Päävamma”
- LIVESEURANTA: Suomi – Iso-Britannia – Leijonat jatkaa voittojen tiellä
- Ville Nieminen täräytti suoraan – tästä Leijonat-pelaajasta tulee NHL-tähti: ”30 maalia ja 40 syöttöä”
- Uusi pelaaja Leijoniin! Tässä on Eemil Erholtzin korvaaja
- Jännäksi menee – tätä Latvian yllätysvoitto tarkoittaa Leijonien lohkolle
- Jättikaappaus tulossa? Jokerit jahtaa Liigan entistä supertähteä
- MTV: Leijonien maalibiisi on vaihtumassa
- Tre Kronorille shokkitappio! Jymypaukku muhii MM-kisoissa
- MTV: Yksi Leijonien pelaaja on lyönyt Karri Kiven ällikällä – ”Ylittänyt odotukset”
- Latvian valmennuksesta kova lausunto Leijonista: ”Onko täällä joku muu, joka voi voittaa kuin Suomi?