Los Angeles Kingsiin viime kesänä ykköskierroksella 20. numerolla varattu Rasmus Kupari kertoi LA Times -lehdelle tavoittelevansa paikkaa joukkueen kokoonpanosta lähitulevaisuudessa tosissaan.

– Teen parhaani, jotta saan paikan. Katsotaan, mitä leirillä tapahtuu, mutta se on tavoitteeni, tällä hetkellä rapakon takana oleva suomalainen painotti.

Kuten tiedetään, kohtaavat Euroopasta Amerikkaan siirtyvät pelaajat pelissä uusia asioita. Esimerkiksi kaukalot ovat NHL:ssä pienempiä Suomeen verrattuna. Suomalaishyökkääjä on kuitenkin sen verran virtuoosi käsistään ja tämän ansiosta myös kiekon jakelussa, että ongelmia tuskin tulee.

– Tiedän, että siellä peli on hieman erilaista, Kupari painotti.

– Asiat tapahtuvat nopeammin, eikä kiekon kanssa ole aikaa niin paljoa. Ymmärsin olevani valmis tähän.

Kupari miellyttää Kingsissä.

– Hän otti askeleen parempaan päin. Meillä on suuria toiveita hänen suhteen, kykyjenetsijä Mark Yannetti heitti.

Ei ihme, että Losissa on suuria toiveita. Kings tarvitsee sentteriosastolle kipeästi nuorta voimaa. Kaksinkertainen Cup-voittaja Anze Kopitar, 31, on kantanut keskikaistalla liian suurta roolia itsekseen.

Lisäksi Adrian Kempe ja loukkaantumisista kärsinyt Jeff Carter eivät pystyneet vastaamaan viime kaudella siihen huutoon, mikä heihin kohdistui. Kuparilla olisi oiva sauma tulla horjuttamaan korttitaloa.

Kings on muutenkin tarponut viime vuosina kaukana kesien 2012 ja 2014 mestaruusmarssista. Pudotuspeleihin yltäminen ei ole ollut läheskään itsestäänselvyys.