Ennenkuulumaton paljastus: Suomalaistähti makasi tajuttomana mailavarastossa – NHL-gooni: ”Voi hemmetti, kuristin juuri ykkösvarauksen”
Kuva: Getty Images
Uransa vuonna 2016 päättänyt kanadalaishyökkääjä John Scott, 36, muistetaan NHL:ssä todellisena kulttihahmona.
203-senttisen jättiläisen parhaat NHL-kaukalossa olivat tappeleminen ja fyysinen pelaaminen.
Eläkepäiviään viettelevä Scott tekee nykyään Dropping the Gloves -nimistä NHL-podcastia. Tuoreimmassa jaksossa Scott teki ennenkuulumattoman paljastuksen ajastaan Buffalo Sabresissa.
Scott pelasi kaudella 2013-14 samassa joukkueessa suomalaispuolustaja Rasmus Ristolaisen kanssa, joka aloitti vasta ensimmäistä vuottaan NHL:ssä.
Yhtenä päivänä Scott oli teippaamassa mailaansa, kun Ristolainen yllätti hänet takaa päin. Kaksikko otti tämän jälkeen yhteen leikkimielisellä painilla.
– Otin hänestä kiinni ja työnsin mailavaraston puolelle. Otin takakuristusotteen, niin kuin WWE-showpainija, Scott paljasti podcastissaan.
– Kaikki meni hyvin, eikä tarkoitukseni ollut satuttaa häntä. Yhtäkkiä tunnen, kuinka hänen koko vartalonsa menee veltoksi.
Tilanne sai Scottin säikähtämään.
– Kuristin hänet tajuttomaksi. Ajattelin, että voi hemmetti, kuristin juuri ykköskierroksen varauksen, Scott kertoo.
Ristolainen kuitenkin virkosi nopeasti, joten vakavilta seurauksilta vältyttiin.
– Käänsin hänet kyljelleen, ettei hän nielaisisi kieltään. Sitten hän palasi tajuihinsa noin seitsemässä sekunnissa. Hän oli shokissa, koska oli vasta 18- tai 19-vuotias. Ja minä, gooni, olin vain hänen vieressään mailavarastossa, Scott muistelee.
Scott reagoi erikoiseen tapaukseen tutulla hurtilla huumorillaan.
– Se oli myös opettavainen kokemus ”Ristolle”. Älä ryppyile minulle tai vanhemmille pelaajille, Scott heitti.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Urheilucast: Jokerit yrittää kaapata HIFK:sta lähteneen Leijonat-tähden!
- Urheilucast: Jukka Jalonen palaa Suomeen – todellinen yllätyspesti!
- Shokkikäänne – Suomen NHL-superlupaus ulos MM-kisajoukkueesta!
- Kultaleijona sai lähtöpassit – huhut vievät takaisin Liigaan!
- Missä ura jatkuu? Kärppien floppihyökkääjä vapaille markkinoille
- Aleksi Saarela siirtyy kilpailijan riveihin – paljasti syyn
- TPS uudistuu: NHL-legenda ulos!
- Lähde: Tappara-puolustaja jättää Liigan – tässä seuraava osoite
- SaiPan kokoonpanossa iso myllerrys – supertähti sivuun!
- Lukon jättänyt kanadalaispuolustaja löysi uuden seuran
- Tyly ilmoitus SHL-seuralta: Kolme Leijonat-pelaajaa ulos
- Vaasan Sport vahvistuu: pistelinko haaviin
- Missä ura jatkuu? Kärppien floppihyökkääjä vapaille markkinoille
- Leijonien MM-leiriryhmä julki
- Lukon jättänyt kanadalaispuolustaja löysi uuden seuran
- Lähde: Tappara-puolustaja jättää Liigan – tässä seuraava osoite
- Teemu Pulkkinen virittelee siirtoa Liigaan – MTV: nyt puhuu Jokerit-pomo
- Aleksi Saarela siirtyy kilpailijan riveihin – paljasti syyn
- NHL:ään varattu suomalaislupaus solmi testisopimuksen – AHL kutsuu
- IL: HIFK:lta jättikaappaus – haaviin Olli Jokisen luottomies