Uusi kulttipelaaja Liigaan? Ässien voimapesä hurmasi ja vihastutti debyytissään – lupaa: ”Vastustaja käy kuumana”

RAUMA. Ässien riveissä Pitsiturnauksessa esiintynyt Valtteri Pihlajamäki ehti saada paljon aikaan yhden päivän harjoitusturnauksessa.
Liiga-seurasta pelipaikkaa koeajan kautta kärkkyvä nuorukainen oli vahvasti esillä jokaisessa Ässien ottelussa. Voimapesä taklasi, repi, riisti, onnistui maalinteossa ja tappeli.
Välillä nuorukainen otti tyhmiä jäähyjä, välillä hän sai vastustajansa kuumenemaan höpinöillään. Ainakin voi sanoa, että Pihlajamäki jätti heti jälkensä kiekkofanien muistiin.
– Mä olen intoa täynnä! Nautin tästä hommasta sen verran. Tässä on kuitenkin koko kesä venattu pelejä, joten nyt annetaan mennä, Pihlajamäki virnisti Leijonat.comille.
Pihlajamäki on tuttu nimi Ässien junioreista. Kaksi edellistä kautta sujuivat Mestiksen puolella – varsin mainioin tehoin. KeuPa HT:n riveistä mukaan tarttui myös kiekollista taitoa.
– Se oli tavoitteena Mestiksessä: kun siellä viettää pari kautta aikaa, olisi valmis Liiga-pelaajaksi. Nyt sain onneksi Ässiltä näytönpaikan ja reilun mahdollisuuden. Pitää vain käyttää se hyväksi.
Yksi turnauksen ikimuistoisimmista hetkistä nähtiin välierässä TPS:ää vastaan, kun 177-senttinen Pihlajamäki haastoi 197-senttisen Jonne Virtasen tappeluun. Ei ole sattumaa, että Ässät-patukka sai myös vastustajan kehut.
– Täytyy nostaa kaverille hattua. Hän oli tullut hakemaan itselleen pelipaikkaa. Kaverin valmentajan tuntien tämä ainakaan heikentänyt hänen osakkeitaan, Virtanen kehui TPS:n sometilillä.
Vastustajien ihon alle
Pihlajamäki kertoi jo tehtyään koeajan sisältävän sopimuksen Ässien kanssa tavoittelevansa paikkaa Porin seisomakatsomon lemmikkinä.
Se kertoo paljon nuorukaisen asenteesta: hyökkääjä tietää, ettei ole mikään poikkeuksellinen kiekkovirtuoosi. Siinä piilee kuitenkin vahvuus, varsinkin Porissa usein asennepelaajat ovat nousseet vuosien aikana kannattajien suosioon.
Irtoaako pelipaikka Liigasta juuri taklauksilla, fyysisellä pelillä ja ”trash-talkilla”?
– Ehdottomasti. Ja kyllä valmennus tietää, mitä ne musta saa. Sitä pyrin tuomaan joka ilta ja vaihto jäälle. Vastustajat eivät varmasti tykkää. Mutta se riittää, että omat tykkää.
Tuntui, että pääsit ainakin Pitsiturnauksessa heti vastustajan ihon alle?
– Heh, kovasti yritän. Ja ainakin Lukko-pelissä tuntui, että pääsin hyvin jätkien hampaisiin. Mä tykkään siitä, kun vastustaja käy kuumana. Ne saattavat ottaa tyhmiä jäähyjä – mehän siitä hyödytään, Pihlajamäki kiteyttää virne kasvoillaan.
Ilari Isotalo, Rauma
Twitter: @IlariIsotalo
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Latvian historiallinen pronssimitali villitsi myöskin suomalaiset kiekkofanit: ”Vuoden sykähdyttävin urheiluhetki”
- Toimittajalta karu väite Jesse Puljujärvestä
- Riemulla ei ole rajaa! Tältä Latvian vaihtoaitiossa näytti pronssimitalin ratkettua
- Uskomaton on tapahtunut! Latvia voitti historiansa ensimmäisen MM-mitalin
- Palaavatko NHL-pelaajat olympialaisiin? Näin IIHF:n pomo vastaa
- Jääkiekon MM-kisojen kisaisännät selvillä vuosiksi 2024-27 – kisakaupungit, aikataulut
- Näin näet jääkiekon MM-mitalipelit ilmaiseksi – tv-lähetykset, aikataulut, selostajat
- Petteri Nummelin kävi kuumana C Morella: ”Toivottavasti eivät vihellä s**tana enää peliäkään”
- MM-kisoissa jymypaukku! Vastaavaa ei nähty koskaan aiemmin nykymuotoisen turnauksen historiassa
- Huhumylly käy kuumana! Palkkaako Jarmo Kekäläinen KHL-valmentajan Columbuksen johtoon?
- Suomalaispelaaja jättää Dallas Starsin – uusi seura selvillä!
- Kari Jaloselle vaaditaan potkuja MM-farssin jälkeen – NHL-megatähdeltä yllättävä lausunto suomalaisluotsista
- Yllätyssiirto! Colorado Avalanchen suomalainen NHL-hyökkääjä vaihtaa seuraa
- Yllätysuutinen! Joukkuekaverit Kanadan maajoukkueesta kertoivat suhteestaan – häät tulossa
- Tässä Ben Bloodin uusi joukkue!
- Näkökulma: Näiden kolmen syyn takia Leijonat ei ole mitalipeleissä – eikä yksikään niistä ole Mikko Rantanen
- Tappara-hyökkääjä jättää Suomen kaukalot taakseen – löysi uuden osoitteen ulkomailta