Todella lupaava puolustaja liittyi Pelicansin mukaan – urheilujohtaja ylistää: ”Huippuluokan lahjakkuus”
Kuva: Juha Tamminen
Lahden Pelicansin vahvuuteen on liittynyt tällä viikolla uusi pelaaja.
Liiga-seura tiedottaa verkkosivuillaan, että puolustaja Jaakko Haarti harjoittelee tällä hetkellä lahtelaisjoukkueen mukana. Nuori puolustaja valittiin kuluneella kaudella sarjan A-nuorten SM-liigan parhaaksi omalla pelipaikallaan. Tulevaksi kaudeksi hänen piti siirtyä Pohjois-Amerikkaan, mutta suunnitelmat ovat nyt muuttuneet.
– Tein koulun eteen paljon hommia, jotta paikka yliopistoliigassa aukeaisi. Itselleni tuli kuitenkin yllätyksenä, kuinka ratkaisevassa roolissa koulumenestys on yliopistoliigassa myös jääkiekon suhteen. Mikäli et pääse kursseja läpi, niin et pääse pelaamaan ja niin edelleen. Tiedän, että jos haluan satsata jääkiekkoon, niin minun pitää laittaa siihen kaikki panokset, Haarti kertoo Pelicansin sivuilla.
Tulevalla kaudella Haarti pelaakin joko Pelicansissa tai lainalla esimerkiksi yhteistyöseura Peliitoissa.
– Viime kauden suoritukset A-nuorissa osoittavat, että kyseessä on huippuluokan lahjakkuus, mutta totuttelu miesten peleihin ottaa varmasti oman aikansa. Meidän tiivis Peliitat-yhteistyö on tällaisten nuorten pelaajien kohdalla erittäin arvokas, urheilujohtaja Janne Laukkanen kommentoi.
LUE MYÖS:
- IS: Ilveksen huippuhankinnan tilanne ihmetyttää – katosi kokoonpanosta, mutta ei ole loukkaantuneena
- Tapparan ex-lupaus kirjautui NHL:n hoito-ohjelmaan
- Liiga-seura pudotti synkän uutisen – ulkomaalaisvahvistus sivussa ainakin loppuvuoden
- Jokereille karmeita uutisia – tähtihyökkääjä pitkälle sairauslomalle
- Patrik Laineen tilanteessa tapahtuu – vaimolta vihje tulevasta
- Nyt olisi vahvistus tarjolla – TPS:stä tuttu pelaaja sai lähteä
- Aleksandr Ovetshkin hyppäsi Putinin leiriin – uusi kuva Venäjän vaalikampanjasta
- Petteri Lindbohm: yllätyssiirto Liigassa!
- Leijonien mestarivalmentajan seura ahdingossa – yli 30 miljoonan eurot velat
- Sveitsistä kajahti karu arvio – suomalaisvalmentajat potku-uhan alla