Mestis-joukkue hankki yli 600 liigaottelua pelanneen konkarin – voittanut urallaan maailmanmestaruuden
Kuva: Juha Tamminen
Mestis-joukkue KOOVEE tiedotti tiistaina kotisivuillaan, että kokenut puolustaja Mikko Pukka, 36, on tamperelaislaumaun tuorein hankinta. Pakki pelasi viime kaudella länsinaapuri Ruotsissa Björklövenin joukkueessa.
Pukka edusti tuota laumaa kaikkiaan kahden ja puolen kauden ajan. Runkosarjan 82 ottelua toivat pisteet 6+16=22, viidessä karsintapelissä tilille kertyi yksi syöttöpinna.
Aiemmin puolustaja on luutinut mm. Liigan runkosarjassa peräti 601 kamppailussa pistein 23+59=82. Uran 31 pudotuspeliottelua eivät ole tuoneet tehoja. Suodenniemeläinen on profiililtaan alakerran luotettava luuta, joka ei nimenomaan pisteillä mässäile.
Jotain Pukan uran pituudesta kertoo se fakta, että peruspakki voitti uransa ensimmäiset aikuisten SM-mitalit jo peräkkäisinä keväinä 2001 ja 2002. Kaulaan ripustettiin silloin Liigan hopeat Tapparan väreissä.
Peruspakki on lisäksi toisen lajin maailmanmestari. Pukka juhli Rullaleijonien joukkueessa rullakiekon MM-kultaa Tsekissä vuonna 2014. Suomen ja Slovakian vuoden 2015 ja 2017 kisoissa palkintokaappiin tarttuivat MM-hopeat.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Yli 600 Liiga-ottelun veteraani: ura ohi – paljasti seuraavan askeleensa
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!
- Suomen mestari Tappara: jättitappiot!
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Kultaleijona Patrik Puistola debytoi uudessa seurassaan – latoi heti jättitehot!