Lukkoon palanneelta maalitykiltä piikki vanhalle seurajohdolle: ”Tuntui, että ennen pelaajia oli vähän vain kerätty ympäri Suomen”
Kuva: Juha Tamminen
Lukko hankki viime keväänä tulevalle kaudelle runsaasti maalintekovoimaa, kun raumalaisseuran oma kasvatti Eero Elo palasi joukkueeseen yli kuuden vuoden tauon jälkeen.
29-vuotias hyökkääjä on pelannut viimeiset kolme kautta Sveitsin pääsarja NLA:ssa Langnaun joukkueessa, eikä välttämättä ollut edes palaamassa takaisin Liigaan.
– Miten sen nyt oikeaoppisesti sanoisi. Tähän kohtaan tuntui oikealta ratkaisulta, että ei lähde johonkin uuteen paikkaan etsimään uusia kuvioita, Elo toteaa Liigan virallisella nettisivulla.
Ratkaisevaa oli myös Lukon urheilutoimenjohtaja Kalle Sahlstedtin oikea-aikainen puhelu.
– Kalle soitti ja pohdimme perheen kanssa kuvioita. Tämä vain tuntui oikealta. Joskus, tiedätkö, se tunne vain tulee, että tämä on nyt paras vaihtoehto. Ei sitä aina rahassakaan osaa mitata, Elo painottaa.
Kolmen kauden aikana lähes 50 maalia pyssyttänyt Elo hehkuttaa Sveitsissä viettämäänsä aikaa vuolaasti.
– Se maa ja kulttuuri ovat viimeisen päälle hienoja. Viihdyimme perheen kanssa siellä hienosti. Vapaapäivinäkin sai ajan helposti kulumaan, Elo toteaa ja jatkaa:
– Sveitsin sarja on mielestäni jopa aliarvostettu. Se ehkä vähän hämää, kun sveitsiläiset pelaajat eivät lähde maasta mihinkään hyvien oltavien ja tilipussin vuoksi. He ovat todella hyviä pelaajia, minkä ihmiset ovat varmasti huomanneet esimerkiksi MM-kisoissa.
Lukkoon tulon tärkeänä taustapiruna ollut Sahlstedt saa Elolta ylistystä.
– Kallen aikana koko Lukon touhu on tullut rehelliseksi. Jokainen on samanarvoinen. Nimi selässä on aika pieni juttu joukkueessa. Yritämme mennä nimenomaan joukkueen etujen mukaan. Samaan aikaan kuitenkin pyritään mahdollisimman paljon kehittämään yksittäisiä pelaajia joukkueen sisällä, jotta nämä pääsisivät omalla urallaan eteenpäin, Elo kuvailee ja mainitsee erään esimerkin muutoksesta:
– Joukkue on ainakin aika paljon nuorempi. Tuntui, että ennen pelaajia oli vähän vain kerätty ympäri Suomen. Nyt siinä on ollut järki mukana.
LUE MYÖS: Yllättäviä nimiä kärjessä! Lukijat valitsivat: tässä ovat Liigan parhaat sentterit
LUE MYÖS: Nuori superlupaus ykkönen! Fanit naulaavat: tässä ovat Liigan parhaat puolustajat
LUE MYÖS: Yksi nimi ylitse muiden! Kiekkofanit äänestivät – tässä ovat Liigan parhaat maalivahdit
NÄIN KATSOT KAIKKI MM-KISOJEN OTTELUT ILMAISEKSI!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tre Kronorille shokkitappio! Jymypaukku muhii MM-kisoissa
- MM-kisaennätys uusiksi! Sveitsin supertähti teki hurjan tempun
- Jännäksi menee – tätä Latvian yllätysvoitto tarkoittaa Leijonien lohkolle
- Latvia jysäytti sensaation!
- ”MM-turnaus on katastrofi” – Ruotsin ja Suomen asiantuntijoilta lyttäys kisoille
- Brittivahdilla hurjan hikinen ilta Leijonia vastaan – pukukopissa jouduttiin erikoistoimenpiteisiin
- Ruotsalaiset raivona – Jukka Jalonen joutui vastaamaan: ”En nähnyt”
- Konsta Helenius täpinöissään uusista ketjukavereistaan
- Antti Pennanen tiputti huojentavan uutisen!
- Nyt alkoi olut virtaamaan – Leijonien yllättävä maalitykki avasi hanat!
- LIVESEURANTA: Suomi – Latvia – Leijonille murskavoitto, Norjalta kova temppu Kanadaa vastaan
- Ei ole totta! Taas yhden Leijonat-pelaajan kisat ohi: ”Päävamma”
- LIVESEURANTA: Suomi – Iso-Britannia – Leijonat jatkaa voittojen tiellä
- Ville Nieminen täräytti suoraan – tästä Leijonat-pelaajasta tulee NHL-tähti: ”30 maalia ja 40 syöttöä”
- Uusi pelaaja Leijoniin! Tässä on Eemil Erholtzin korvaaja
- Jättikaappaus tulossa? Jokerit jahtaa Liigan entistä supertähteä
- MTV: Leijonien maalibiisi on vaihtumassa
- Liiga-kaukaloihin uusi pelote: MM-leirille valittu voimahyökkääjä siirtyy Suomeen
- Ilveksen huippuhankinta uhattuna – NHL-seura teki yllättävän liikkeen
- Katso ilmaiseksi: Leijonat kohtaa MM-kisoissa Latvian – tv-lähetykset ja selostaja