Patrik Laineen peluuttaminen Jetsin ykkösketjussa haasteellista – asiantuntija kertoo syyn
Kuva: Getty Images
Patrik Laine haluaa pelata Winnipeg Jetsin ykkösketjussa Mark Scheifelen ja Blake Wheelerin rinnalla. Ja tämän tietävät tässä vaiheessa jo kaikki kiekkoa edes sivusilmällä seuraavat.
TSN:n sisäpiiritoimittaja Darren Dreger muistuttaa asian olevan kuitenkin kaikkea muuta kuin näin mustavalkoinen ja helposti ratkaistavissa.
– Sinulla on Laineessa yksi koko NHL:n parhaista maalintekijöistä. Hän haluaa buustata hyökkästehojaan ja ainoa tapa siihen Winnipegissä on päästä pelaamaan Scheifelen ja Wheelerin rinnalle. Mutta se on haasteellista joukkueen kannalta, koska heillä on kolme nuorta pelaajaa kahdessa kärkiketjussa (jotka tavoittelevat samaa paikkaa). Mikäli (päävalmentaja) Paul Maurice heittää Laineen ykköseen, pelaa siellä kolme rightin puolen hyökkääjää, Dreger muistuttaa.
– Mikäli Laine pystyy lisäämään hieman ruutia peliinsä, ehkä silloin hän ansaitsee paikan kärkikolmikosta, Dreger lisää.
Laineen kanssa ykköskentän paikasta ovat tähän asti kamppailleet lähinnä Nikolaj Ehlers sekä Kyle Connor, jotka vasemmalta laukovina pelaajina sopivat jo kätisyytensä puolesta ykkösketjuun suomalaista maalitykkiä paremmin.
Osallistu keskusteluun alkavan kiekkokauden kuumimmista aiheista liittymällä lähes 20000 muun kiekkofanin seuraksi Jääkiekon olohuone -ryhmään.
LUE MYÖS: Kaapo Kakko heti pisteille – kokeneet Rangers-tähdet ylistävät kilpaa suomalaislupausta
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt tapahtui käänne: Uusi NHL-seura kiinnostui Patrik Laineesta
- Ville Heinola: uusi NHL-seura!
- Ratkaisu tuli nopeasti – Kasperi Kapasen NHL-seura selvisi!
- Matias Maccelli allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen – seura vaihtuu
- MM-kultaleijona Joonas Korpisalo kaupattiin – tässä uusi NHL-seura
- Erik Haula allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen – seura vaihtuu!
- Eetu Luostarinen: jättisopimus Florida Panthersiin
- Jussi Ahokkaasta uusi NHL-huhu – tässäkö tuleva seura? ”On tutkalla”
- Nyt tipahti iso NHL-huhu: Erik Haula matkalla uuteen seuraan!
- TSN: Suomalaistähdestä iso päätös Floridassa – voi tulla tänään
- Matias Maccelli allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen – seura vaihtuu
- MM-kultaleijona Joonas Korpisalo kaupattiin – tässä uusi NHL-seura
- Eetu Luostarinen: jättisopimus Florida Panthersiin
- Dallas sanoi ei – suomalaisen NHL-ura sai kovan iskun!
- Jussi Ahokkaasta uusi NHL-huhu – tässäkö tuleva seura? ”On tutkalla”
- Aleksander Barkov saa uuden seurakaverin – Florida hankki Tre Kronorin tähtimaalivahdin
- Erik Haula allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen – seura vaihtuu!
- Jokerien Liiga-konkari teki ratkaisunsa – uusi osoite löytyi yllättävän läheltä!
- Ratkaisu tuli nopeasti – Kasperi Kapasen NHL-seura selvisi!
- TSN: Suomalaistähdestä iso päätös Floridassa – voi tulla tänään