Ari Sulander nöyryytti NHL-tähtiä kymmenen vuotta sitten – megatähti muistelee: ”Heillä oli Zoolander”
NHL-seura Chicago Blackhawks teki varsinaista kautta edeltävän harjoituspelimatkan Eurooppaan vuonna 2009.
Edellispäivänä Sveitsin mestari Davosia lukemin 9-2 kyykyttäneet NHL-tähdet saivat seuraavana vastaansa Zürich Lionsin, jonka maalilla kiekkoja pysäytti tuolloin jo 40-vuotias entinen Suomen maajoukkueen luottovahti Ari Sulander.
Rotsi auki peliin lähteneet NHL-starat saivatkin todeta päällään seisseen Sulanderin joukot vahvemmiksi kyseisenä iltana sveitsiläisseuran napatessa sensaatiomaisen 2-1-voiton. Sittemmin Blackhawksin kolmeen Stanley Cupin voittoon johdattanut Jonathan Toews muistelee ottelua nyt jo hymyssä suin.
– Heillä oli tämä kaveri, Zoolander. Luulin, että hänen nimensä oli Derek Zoolander, Blackhawks-kippari vitsaili NHL:n kotisivuilla viitaten näyttelijä Ben Stillerin kuuluisaan leffarooliin.
Blackhawks avaa kautensa jälleen tänä vuonna Euroopassa, kohdaten sunnuntaina saksalaisen Eisbären Berlinin. Toews aikookin pitää huolen siitä, ettei toista nöyryytystä eurooppalaisjoukkueen toimesta ole luvassa.
– Se (Zürich-tappio) on ainoa muistoni, joten aion olla valmiina, kun kohtaamme Berliinin. Siitä voitte olla varmoja, Blackhawksin seuralegenda alleviivaa.
- Nyt tuli suoraa tekstiä – tämän maan pääministeri haluaa Venäjän MM-kisoihin!
- Kaksi uutta maata liittyi Suomen rintamaan – kieltäytyvät pelaamasta Venäjää vastaan!
- Venäjän paluu oli liikaa – tunnettu suomalaisyritys uhkaa jättää MM-kisat!
- MM-kisamaa liittyi Suomen Venäjä-boikottiin – jyrkkä ilmoitus julki!
- MM-kisaisäntä sulkee oven Venäjältä – viisumeita ei heru!
- Urheilucast: Tappara ryöväämässä toisen Liiga-seuran pistekärjen – neuvottelut pitkällä!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves taistelevat Liigan maalitykistä – kova tarjouskilpa käynnissä!
- Nyt tuli jyrkkä linjaus – Suomi kieltäytyy pelaamasta Venäjää vastaan!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikolan tulevaisuus ratkesi – solmi uuden sopimuksen
- Sopimus julki – Petteri Lindbohmin uusi seura selvillä!

- Urheilucast: Leijonat teki Raimo Helmiselle jättitarjouksen
- Nyt tuli jyrkkä linjaus – Suomi kieltäytyy pelaamasta Venäjää vastaan!
- Jori Lehterän pöydällä muhkeat tarjoukset – Urheilucast paljasti kaksi kosijaa!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikolan tulevaisuus ratkesi – solmi uuden sopimuksen
- MM-kisaisäntä sulkee oven Venäjältä – viisumeita ei heru!
- Turku teki ison päätöksen – uhkaa luopua MM-isännyydestä Venäjän takia!
- Liiga-seurassa ovi käy – kaksi hyökkääjää vapaille markkinoille!