Pitkä piina ohi! Pelicans-pakki palasi tositoimiin yli vuoden tauon jälkeen
Liiga-pakki Nico Manelius palasi viikonloppuna pitkän tauon jälkeen tositoimiin.
Lahden Pelicans on lainannut 28-vuotiaan pakin seitsemän ottelun lainapestillä Mestikseen. Manelius ehti pelata jo lauantaina ensimmäisen ottelunsa RoKi-paidassa.
Taustalla on pitkä loukkaantuminen. Manelius ei pelannut viime kaudella lainkaan pelejä Liigassa. Viikonlopun ottelu Peliittoja vastaan lupaili hyvää – pakki pelasi ottelussa vajaat 17 minuuttia.
– Nico on ollut vuoden pelaamatta. Hän on kuitenkin kokenut pelaaja ja hän on ollut muun muassa Pelicansin kapteenistossa. Kertoo hänestä, että hän on viimeisen päälle joukkuepelaaja. Manelius on minulle jo tuttu kaveri Jokerit-ajoilta, joten tiedän mitä häneltä odottaa, RoKin päävalmentaja Santeri Immonen kommentoi.
Manelius on pelannut urallaan 253 Liiga-peliä. Pelicansin ohella hän on edustanut aiemmin urallaan Jokereita. Pakki on tuttu nimi myös Leijonien nuorisomaajoukkueista.
LUE MYÖS: Sopimusuutisia! Liiga-jumbo nappasi Leijonista tutun konkarivahdin – luottotorjuja jättää seuran
- Kaksi uutta maata liittyi Suomen rintamaan – kieltäytyvät pelaamasta Venäjää vastaan!
- Venäjän paluu oli liikaa – tunnettu suomalaisyritys uhkaa jättää MM-kisat!
- MM-kisamaa liittyi Suomen Venäjä-boikottiin – jyrkkä ilmoitus julki!
- MM-kisaisäntä sulkee oven Venäjältä – viisumeita ei heru!
- Urheilucast: Tappara ryöväämässä toisen Liiga-seuran pistekärjen – neuvottelut pitkällä!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves taistelevat Liigan maalitykistä – kova tarjouskilpa käynnissä!
- Nyt tuli jyrkkä linjaus – Suomi kieltäytyy pelaamasta Venäjää vastaan!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikolan tulevaisuus ratkesi – solmi uuden sopimuksen
- Sopimus julki – Petteri Lindbohmin uusi seura selvillä!
- Turku teki ison päätöksen – uhkaa luopua MM-isännyydestä Venäjän takia!

- Urheilucast: Leijonat teki Raimo Helmiselle jättitarjouksen
- Nyt tuli jyrkkä linjaus – Suomi kieltäytyy pelaamasta Venäjää vastaan!
- Jori Lehterän pöydällä muhkeat tarjoukset – Urheilucast paljasti kaksi kosijaa!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikolan tulevaisuus ratkesi – solmi uuden sopimuksen
- Turku teki ison päätöksen – uhkaa luopua MM-isännyydestä Venäjän takia!
- MM-kisaisäntä sulkee oven Venäjältä – viisumeita ei heru!
- Liiga-seurassa ovi käy – kaksi hyökkääjää vapaille markkinoille!