CHL: Yunost – Pelicans 15.10 klo 19:00 | Katso ottelu suorana ja ilmaiseksi
Pelicansin viimeinen CHL-lohkovaiheen ottelu alkaa sangen haastavista lähtökohdista. Viime viikon kotitappion seurauksena Pelicans on ennen viimeistä kierrosta lohkojumbona, eikä jatkoonmeno ole enää omissa käsissä. Tiistaina Pelicans matkustaa valkovenäläinen Yunost Minskin vieraaksi. Ottelu alkaa klo 19:00. Näet huippuottelun suorana livestream-lähetyksenä ilmaiseksi TV:stä.
Pelicans aloitti viime viikon kotiottelunsa Yunostia vastaan lupaavasti, mutta toisessa erässä Yunost otti ottelussa ohjat, eikä kolmannessa erässä Pelicans päässyt enää pelin päälle. Huolellisuus ja taistelutahto eivät riittäneet – niinpä valkovenäläiset ottivat ansaitun ja arvokkaan voiton matkaansa. Tappio tiesi sitä, että Pelicans ei voi olla edes päätösottelun voitolla varma jatkopaikastaan.
Minskistä voiton hakeminen vaatisi myös melkoista ryhtiliikettä. Yunostille ei ennakkoon annettu lohkossa ihmeellisiä mahdollisuuksia, mutta se on osoittanut olevansa tässä turnauksessa hyvinkin riittävä joukkue. Yunostilta pisteiden hakeminen olisi lahtelaisilta jonkunlainen uroteko.
Ville Niemisen kiekkosoturit antavat tunnetusti aina kaikkensa ja eivät lähde lyötyinä matkaan. Parhaiten voit seurata Pelicansin otteita TV:n suorasta striimistä. Suora lähetys päälle, vetoa sisään ja matsiherkut nokan alle. Voin luvata, että toimii.
Näin katsot Pelicansin pelin ilmaiseksi:
- Siirry in sivuille TÄSTÄ.
- Avaa pelitili ja valitse Pelicansin ottelu
- Tililläsi pitää olla vähintään 1€, jotta näet ottelut.
Pelicansin otteluohjelma CHL:ssä:
Pe 30.08. klo 19.00 Pelicans – HC Ocelari Trinec 1-0 Su 01.09. klo 19.00 Pelicans – Lausanne HC 4-5 ja. Pe 06.09. klo 19.00 HC Ocelari Trinec – Pelicans 5-3 Su 08.09. klo 16.45 Lausanne HC – Pelicans 4-3 ja. Ke 09.10. klo 19.00 Pelicans – Yunost Minsk 2-4 Ti 15.10. klo 19.00 Yunost Minsk – PelicansLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- Suomalaisvahdit iskussa NHL:ssä: Ukko-Pekka Luukkonen torjui kaiken – Juuse Saros loisti kovassa kiekkosateessa
- Eeli Tolvasesta kantautui karu uutinen
- Tässä Liigan pudotuspeliparit – TPS romahti!
- TPS-luotsi ottaa kantaa Oliver Lauridsenin kohutaklaukseen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Toimittaja: Lukolta hirmuinen jatkosopimus!
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- Faneille herkkua – näin voit seurata Liigan päätöskierrosta ilmaiseksi!
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- Yllättävää puhetta: Ässät-ikoni puolustaa törkytaklaaja Oliver Lauridsenia Ylellä
- Nyt se on varmaa: Näissä kaupungeissa World Cup järjestetään
- Maisema vaihtuu – Liigasta tuttu suomalaistähti ulos sveitsiläisseurasta
- Toimittaja: Lukolta hirmuinen jatkosopimus!
- SHL-seura pistää joukkuettaan uuteen uskoon – näitä pelaajia yritetään kaupata pois