Vau! HIFK-valmentaja lataa kovat kehut Kärppä-luotsista: ”Mielestäni Suomen viisain mies”

HIFK saa perjantai-illan Liiga-kierroksella vastaansa huimassa vireessä olevan Kärpät.
Oululaisseura porhaltaa parhaillaan 11 ottelun voittoputkessa ja johtaa sarjaa seitsemällä pisteellä ennen Tapparaa.
Kärppien joukkueesta löytyy myös pitkään HIFK:ssa pelaajaurallaan viihtynyt Toni Sihvonen.
Oululaisten apuvalmentajan kanssa pitkään pelannut, nykyään HIFK:n apuvalmentajana toimiva Kari Kalto ylistää vanhaa seuratoveriaan helsinkiläisryhmän nettisivulla.
– Erittäin mielenkiintoinen tapaus. Nuorena tavallaan jopa fanitin häntä, hieno urheilija. Valmentajana “Soosi” on mieletön taktikko. Mielestäni Suomen viisain mies, Kalto hehkuttaa.
Kaksikko pääsi aikoinaan nostamaan yhdessä myös Kanada-maljaa keväällä 1998 ja Sihvonen kertoo palaavansa vanhaan kotihalliinsa aina mielellään.
– Merkittävä paikka minulle ja tänne on aina hienoa tulla. Täällä pelanneena tuntuu aina kotoisalta ja hyvältä tulla takaisin Nordikselle, jo vuosikymmenen Kärppien apuvalmentajana toiminut Sihvonen toteaa.
Kärpät on hävinnyt edellisen kerran Liigassa 17.lokakuuta juurikin HIFK:ta vastaan Helsingissä.
Kiekko putoaa illan kamppailussa jäähän kello 18.30.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!
- TPS-kapteeni lähtee: siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Suomen kaukalot saavat jäädä – HPK-puolustaja löysi uuden seuran
- Nimet paperissa – entiselle Liiga-tähdelle jättimäinen sopimus NHL:ssä!
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- Aleksander Barkovin pelitoverista karmea paljastus
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Jesse Puljujärvi Ylelle: Tästä syystä NHL sai jäädä
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Mikael Granlundista iso paljastus: Hylkäsi toisen NHL-seuran jättitarjouksen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!