Leijonapelaaja venyi upeaan urotekoon NHL:ssä – maalipyssy ja valmentaja ylistävät
Columbus Blue Jacketsin tolppien välissä torjuva Joonas Korpisalo on ollut NHL:ssä pidemmän aikaa hyvässä kunnossa. Kun joukkue kellisti tiistain vastaisena yönä Washington Capitalsin numeroin 5-2, otti suomalainen kiekkosateessa peräti 37 torjuntaa. Esimerkiksi kevään 2017 MM-kisoissa torjunut leijonavahti oli ottelun ykköstähti.
Ottelu ei ollut suomalaissankarille missään tapauksessa helppo, sillä esimerkiksi avauserässä torjunnat kirjattiin Caps-vahti Braden Holtbyn nimiin numeroin 19-6. Blue Jackets kontrolloi ottelua, mutta kun Korpisalon piti venyä pikkumustan eteen, ei hänellä ollut esimerkiksi kylmyydestä mitään tietoa.
– Hän otti valtavia torjuntoja. Se antoi meille intoa peliin, kaksi maalia paukuttanut ykkösketjun oikea laituri Cam Atkinson hehkutti seuran kotisivuilla.
Columbus otti toisessa erässä pari kahden minuutin jäähyä tiuhaan, mutta ottelun ykköstähti ei ollut horjutettavissa. Hän otti kasan torjuntoja, joiden myötä Blue Jackets piti kiinni 2-0-johdostaan aina päätöserän alkuun asti.
– Korpisalo otti kolme tai neljä todella hyvää koppia siinä peräkkäin, Columbuksen päävalmentaja John Tortorella ylisti vahtia.
Tällä kaudella kiekkoja 90,3 prosentin tarkkuudella pysäyttäneen suomalaisen torjumasta voitosta erityisen maukkaan tekivät ne faktat, että esimerkiksi hirmuiseksi maalitykiksi tiedetty Aleksandr Ovetshkin laukoi kuudesti, mutta osui pommillaan vain kerran.
Lisäksi Caps on itäisen konferenssin kärkijoukkue, ja keikkuupa se kolmen kärjessä jokaisella mahdollisella kuntopuntarivertailulla.
- Leijonat-kapteeni Mikko Lehtonen jyrähti Venäjälle
- Markus Nurmi palasi Leijoniin – Raimo Helmisestä paljonpuhuva kommentti
- Nyt paljastui – tässä Leijonien uusi maalilaulu!
- AL: Ilves teki kovan kiinnityksen ensi kauden joukkueeseensa!
- Lähde: Liiga-jumbo löysi uuden vahvistuksen – tehokas jenkkihyökkääjä haaviin
- Urheilucast: Anton Lundellille shokki-ilmoitus – Florida tarjosi suomalaisen NHL:n jättikauppaan
- Liigan kuumin pelaaja ulos – Leijonien ketjut julki!
- Podcast: HIFK-pelaajalta armoton tilitys Olli Jokisen toiminnasta – ”Ei kertaakaan”
- Urheilucast: Kärpät haluaa omansa takaisin – Liiga-seuran avainpelaaja lämpeni ajatukselle!
- Leijonien kausi käyntiin – näin näet Sveitsi–Suomi-ottelun ilmaiseksi tv:ssä

- Venäläismedialta rajua tekstiä Suomesta: ”Mielenterveyden kanssa ongelmia”
- Yle: Ismo Lehkonen varoittaa Liigan jättisiirtojen seurauksista: ”Voi tulla aikamoinen häiriötekijä”