Nuorten maailmanmestaruuskisat starttaavat ylihuomenna tapaninpäivänä. Nuorilla leijonilla on edessään välittömästi mielenkiintoinen matsi, kun Suomi kohtaa Ruotsin avausottelussa kello 20.00.

Leijonat.com esittelee tulevan turnauksen parhaita pelaajia. Valitsimme tähdistökentällisen maailman parhaista nuorista lupauksista.

Maalivahti: Justus Annunen, Suomi

Justus Annunen on poikkeuksellisen meritoitunut maalivahti junnukisoissa. 19-vuotias torjuja on esiintynyt Kärpissä 13 ottelussa maagisella 94,7 torjuntaprosentilla ja samalla hän on tehnyt myös Liiga-historiaa pitämällä nollat ennätyksellisen pitkään. Kisoissa on tänä vuonna poikkeuksellisen kova taso maalivahdeissa, mutta Annunen on silti timantti tässäkin joukossa.

Vasen puolustaja: Rasmus Sandin, Ruotsi

Ruotsin kovatasoisen pakiston kuningas on Toronto Maple Leafsin organisaatiossa pelaava Rasmus Sandin. Hän on saanut tällä kaudella vastuuta AHL:n lisäksi myös NHL:ssä ja päänyt tehoille kummassakin sarjassa. Farmissa Sandin on ollut joukkueensa johtavia pelaajia ja tehnyt 19 ottelussa tehot 2+10=12. Hänestä voi odottaa varmaa nimeä pakkien pistepörssin kärkisijoille.

Oikea puolustaja: Ville Heinola, Suomi

Ville Heinola ylitti syksyllä kaikki odotukset ja löi itsensä läpi Winnipeg Jetsin NHL-miehistössä. 18-vuotias puolustaja oli elementissään NHL:ssä ja merkkautti kahdeksaan otteluun tehot 1+4=5. Hän palasi tästä huolimatta takaisin Liigaan. Tehot eivät ole vielä Suomessa näkyneet, ja 11 ottelussa Heinola on saalistanut vain yhden syöttöpisteen. Junioritasolla Heinola on kuitenkin johtava puolustaja, eikä hänen meriittejään monelta löydy.

Ville Heinola pääsi pelaamaan NHL:ssä vasta 18-vuotiaana. Kuva: Getty Images

Vasen laitahyökkääjä: Alexis Lafreniere, Kanada

Alexis Lafreniereä pidetään pomminvarmana ykkösvarauksena ensi kesän NHL:n varaustilaisuudessa. Superlupaus on pelannut tällä kaudella 32 ottelua juniorisarja QMJHL:ssä ja nakuttanut niissä tehot 23+47=70. Lafreniere on valmiimpi pelaaja kuin Jack Hughes oli viime vuonna, ja häneltä voi odottaa myös kovempia tehoja.

Keskushyökkääjä: Alex Turcotte, Yhdysvallat

Alex Turcotte on yksi Yhdysvaltojen timanttisen juniorisukupolven kirkkaimpia tähtiä. Juonikas hyökkääjä varattiin viime kesänä NHL:n varaustilaisuuden viidentenä pelaajana. Hän on tällä kaudella totutellut pelaamaan vanhempia pelaajia vastaan yliopistosarja NCAA:ssa ja nakuttanut 16 ottelussa tehot 6+9=15.

Oikea laitahyökkääjä: Cole Caufield, Yhdysvallat

Cole Caufield on takonut uskomattomia maalimääriä junioritasolla. Viime kaudella hän iski Yhdysvaltojen juniorikehitysohjelmassa 72 maalia 64 otteluun. Tällä kaudella hän on näyttänyt, että maaleja syntyy myös raavaampia vastustajia vastaan NCAA:ssa, jossa 18 ottelussa on syntynyt tehot 12+8=20. Viime vuoden alle 18-vuotiaiden kisoissa Caufield nakutti seitsemään otteluun 14 maalia.